Työnarkomaani???

Onko ihan väärin jos vähän lukee sähköposteja joulun pyhinä? Tai päivittää someen jotain työhön liittyvää, tai surffaa avoimia työpaikkoja?

No kai sen voi tulkita niinkin että oma ala vaan on niin mielenkiintoinen että sitä seuraa mielellään...

Onhan tässä jouluna ehditty muutakin kuin työjuttuja! Mä oon ehtinyt mm. esittämään joulupukkia ja sairastamaan kauheen flunssan. No onhan me rauhoituttu mummolassa, pelattu Monopolya ja käyty notskilla makkaraa paistamassa.

Himos jää väliin tänä vuonna, kun ei oo lunta, mutta jäälle saattaa päästä pian luistelemaan, ei siis hullumpi joulu lainkaan!

No vaikka tämä joulu on ollut varsin mukava, niin voisi taas ensi vuonna ottaa pidemmän reissun lämpöön. Viime vuonna oltiin kuukausi Thaimaan suunnalla ja se oli kyllä ihanaa.

Joulu on siis pian taas kerran juhlittu ja on aika palata arkeen ja ehkä uusiinkin juttuihin vuonna 2016. Tällainen rauhoittuminen on kyllä tarpeen välillä, kun muuten juostaan siinä kuuluisassa oravan pyörässä. Mutta sitä kiirettä alkaa jo kaipailemaan tässä vaiheessa.

Saapa nähdä mitä uusi vuosi taas tuo. 2015 on ollut täynnä matkustusta ja kiinnostavia työtehtäviä. 

Täällä viimeisin juttu pienistä modulaarisista reaktoreista: http://view.digipage.net/00000074/00011131/00093328/

Tuli käytyä vuoden aikana Jenkeissä, Kiinassa, Nepalissa, Venäjällä, Singaporessa, Ruotsissa, Espanjassa, Itävallassa, Belgiassa, Norjassa, Italiassa ja ehkä vielä parissa muussa maassa (muisti pätkii 😊). 2016 ajatus olisi reissata vähemmän ja panostaa määrän sijaan laatuun!

Uusia työtehtäviä olisi toiveissa ja ehdottomasti hyppäämistä lentokoneista... Nyt vaan suunnittelemaan uusia kujeita!!!

Pariisin ilmastokokous... mitä ihmettä?

Kaikkialla hehkutetaan Pariisin ilmastokokouksen saavutuksia (COP21).
Kahden viikon kokoukseen osallistui lähes 200 maata keskustelemaan ilmaston lämpenemisestä. Seurasin jonkin verran asiaa ja ihmettelen hiukan tätä innostunutta juhlintaa kokouksen tuloksista.
Mitä sitten saatiin sovittua? Se että ilmaston lämpeneminen pyritään rajoittamaan 2 asteeseen. Yritin muuten selvittää miten juuri tähän kahteen asteeseen ollaan näissä keskusteluissa päädytty, mutta en asiasta kovin selkeää kuvaa saanut.

No miten tähän tavoitteeseen sitten päästään??? Jos oikein tulkitsen kokouksen päätöksiä, niin käytännössä rikkaat maat maksavat köyhemmille maille rahaa, jotta kasvihuonekaasuja saataisiin rajoitettua.
Aika usein tällainen raha ei ratkaise asiaa kovinkaan hyvin, vaan sitten rakennetaan isoja systeemejä miten rahaa jaetaan. Kuka maksaa ja kuka saa ja kuinka paljon...

Olisi ollut niin hienoa nähdä että maat, joissa puhdasta energiaa on otettu käyttöön (uusiutuvia ja ydinvoimaa), olisivat vaikkapa lupautuneet auttamaan ja ohjaamaan kehittyviä maita oikeaan suuntaan. Vaikkapa jokaiselle kehittyvälle maalle olisi nimetty toinen maa, joka voisi auttaa asiassa. Ehkäpä olen liian idealisti, kun tällaista ajattelen :) Voisi olla käytännön toteutus lähes mahdotonta.

No ehkäpä Pariisin kokouksesta saatiin jotain hyvää alulle, sillä ainakin ilmaston lämpenemiseen ollaan vihdoinkin suhtautumassa tosissaan. Nyt vaan kaikki keinot käyttöön ja uusiutuvia energianlähteitä ja ydinvoimaa lisäämään. Kun vain kaasun ja hiilen hinnatkin saataisimaan nousemaan niin se automaattisesti ajaisi maita ja organisaatioita oikeisiin valintoihin :)

No jos oikein arvaan, niin kukin organisaatio tulee tulkitsemaan tätä päätöstä omien tavoitteidensa mukaisesti. Ydinvoimaorganisaatiot juhlivat, kun ydinvoima on otettu mukaan tekstiin, uusiutuvien kannattajat tulkitsevat tämän sisältävän vain uusiutuvien tukemista, ym...
Näin korkealla tasolla ei käytännössä vain ole mahdollista kirjoittaa tarkkaa tekstiä, vain poliittisesti korrekti (ympäripyöreä) teksti saadaan hyväksyttyä koko joukolla.

Tämä Forbesin artikkeli käsittelee COP21 kokousta. Tykkään kovasti tavasta millä James Conca käsittelee energia-aiheisia asioita.
http://www.forbes.com/sites#/sites/jamesconca/2015/12/15/paris-cop21-and-the-urgent-need-for-more-nuclear-energy/?ss=energy

Myös Eija-Riitta Korhola kommentoi asiaa varsin hyvin
http://www.korhola.com/lang/fi/2015/12/keisarilla-ei-ole-aatteita/

Vakuutukset testissä...

Meidän Nepalin reissulla siis kävi niin että matkalaukut myöhästyi koneesta ja ilmestyi vasta seuraavana päivänä perille. Tämän vuoksi päästiin vaelluksen alkuun päivän suunniteltua myöhemmin.
Koska reittiä ei voinut oikein muuttaa, niin päätettiin tulla takaisin Katmanduun lentäen bussin sijaan, näin säästettiin yksi päivä vaelluksesta ja ehdittiin myös paluulennolle Suomeen.

No vakuutusten piti olla kunnossa, kun otettiin World Nomads vakuutus erityisesti tätä vaellusta varten (https://www.worldnomads.com). Lisäksi matkavakuutukset on kunnossa Lähi Tapiolasta.

Nyt ollaan yritetty saada korvausta kuluista ylimääräisen hotelliyön ja lentojen osalta, mutta eipä asia olekaan niin helppoa. Kaikki vakuutukset kyllä kattavat kustannukset joita syntyi matkatavaroiden viivästymisestä. Eli uudet vaatteet, yms. korvataan kyllä. Mutta lentojen tai hotellin kustannusta ei suostunut ainakaan World Nomads korvaamaan. Perustelu oli se, että matkatavaroiden myöhästyminen ei suoraa aiheuttanut näitä lento- tai hotellikuluja. Katsotaan miten käy Lähi Tapiolan kanssa.

Lentoyhtiöstä kysyessä vastaus oli myös sama, että näitä kuluja ei korvata.

Jos näin epäselvää on jo näin yksinkertaisen asian kanssa, niin voin vain kuvitella miten vaikeaa voi olla vakuutusten valinta ydinvoimalaitoksen osalta. On niin kovin hankalaa näyttää suoria syy-seuraus-suhteita. Heti jos seuraus ei ole suoraa seurausta tietystä (ja todennäköisimmistä) tapahtumasta, nousee kysymys onko asia vakuutuksen korvausten piirissä.

Meillä nyt onneksi kyse on pienistä summista, joten ongelmaa ei tule kävipä miten tahansa 😊

Nepal - uskomaton kulttuuri

Nyt on vaellus takana ja paluu Katmanduun Jomsomista lentäen.

Ensimmäinen lento oli pienellä koneella vuoriston solaa pitkin ja saimme 20 min ajan ihailla huimia vuoria molemmin puolin konetta.

Uskomaton kokemus!!!

Nyt vielä toinen lento Pokharasta Katmanduun. Pokharan pienellä kentällä saimme ensin laukut suoraa seuraavalle lennolle (eikä asiaa tarvinnut itse pyytää, vaan paikalliset ehdottivat). Sitten päätimme mennä lounaalle ravintolaan, josta joku tuli hakemaan meidän liput ja passit (en muuten missään muualla olisi passiani tyypille antanut, mutta Nepal on erityinen paikka), saimme hetken päästä takaisin passit ja boarding passit. Kaikki valmiina lähtöön.

Konetta ei tosin vielä näy, joten tässä saattaa vielä hetki mennä ennen kuin lentoon päästään 😊

Viimeiset muistiinpanot vaellukselta... Kagbeni oli käymisen arvoinen (Mustang alueen rajalla). Kagbenissä ja Jomsomissa tuulee kovaa aina iltapäivisin, joten vaellus kannattaa ajoittaa aamuun.

Mitä tahansa kysyy, niin yleensä aina vastaus on "yes", eli asiat pyritään hoitamaan pyydetyllä tavalla. Myös kaikkien vaeltajien kanssa tulee hyvin juttuun ja on mukavaa viettää aikaa yhdessä.

Majapaikan valinnan kriteerit: kuuma vesi, peitot sänkyyn, takka (ainakin ylempänä vuoristossa), Wi-Fi (isommissa paikoissa).

Rahaa mukaan, sillä automaatteja ei vuoristosta löydy.

Aivan mahtava reissu! Seuraavalla kerralla täällä pitää päästä yli 6000m korkeuteen!

Hevosen lantaa ja muuta Nepalista

Annapurna circuit lähestyy minun osaltani päätepistettä. Vielä on tiedossa jännittävä lento pienkoneella vuoriston yli.

Mitä siis on jäänyt käteen vaellukselta: jos vessanpöntön saa vedettyä ja käsienpesuallas löytyy, ollaan jo kaukana vuorilta. Nepalilaiset ihmiset ovat aivan huikeita, avuliaita ja luotettavia. Tällaiseen kulttuuriin en ole missään muualla törmännyt! Tuli käytyä myös toisen kerran elämässäni yli 5000m korkeudessa (5416m tällä kertaa). Ja ah mitä maisemia...

Mielenkiintoista oli vuoristokylissä, kun kuivattua hevosen lantaa poltettiin kamiinassa joko pelkästään tai puiden kanssa. Puuta kun yli 4000m korkeudessa ei kauheasti kasva. Fortum on nyt Horse Powerilla menossa samaan suuntaan (mittakaava tosin vähän suurempi).

Kun Euroopassa nyt mennään hajautettuun sähköntuotantoon, niin täältä voisi hakea kokemuksia. Myöskin varautuminen sähkökatkoihin on täällä hoidettu hienosti, takat lämmittävät ja akkukäyttöiset  valot ovat aina valmiudessa. Ehkä näin siis tulevaisuudessa myös Euroopassa 😊

Herätys maapallon todellisesta tilasta!

Onpa hyvä päästä välillä pois sivistysmaista ja siihen todellisuuteen, mitä suurin osa maailman ihmisistä kokee.

Nepalissa on päivittäin sähkökatkoja ja bensasta pulaa, kun Intia on blokannut tuonnin. Autot ja mopot jonottavat bensa-asemalla, ravintolat valmistavat ruoat puu-uuneissa ja valot pätkivät.

Jokaisen meistä hyväosaisista olisi hyvä välillä päätyä tällaiseen paikkaan, jotta emme täysin eläisi omassa kuplassamme.

No tänään varsinainen matka alkoi ja suunta oli aamusta kohti Dumrea bussilla, sieltä autolla Beshisahariin ja sitten jeepillä Syangeen. Kokonaismatka-aika oli noin 10h ja tie pieneni asteittain maantiestä pieneksi asfalttitieksi ja lopuksi kivikkoiseksi joen uomaa muistuttavaksi kärrypoluksi.

Se mikä on hienoa, näimme matkalla toimivan vesivoimalan ja muutaman rakenteilla olevan. Toivottavasti tulevaisuudessa riippuvuus Intiasta vähenee ainakin sähkön osalta ja Nepal muuttuu omavaraisemmaksi. Tämä laittaa miettimään myös Suomen tilannetta, kun sähköä tuodaan suuret määrät Venäjältä ja pohjoismaista. Toivottavasti meillä pohjoisessa ei tule tällaista tilannetta, sillä jo lyhyet sähkökatkot ovat hankalia varsinkin talvella. Viime viikolla saimme kokea tätä hiukan, kun sähköt olivat runsaan lumen vuoksi poissa yli vuorokauden.

Jos Nepalissa on ongelmia, niin on täällä kaunistakin. Tässä maisemia ensimmäisen päivän varrelta.

Lähtö viivästyy...

Matkalaukut edelleen matkalla ja huomenna (25.11.2015) päästävä matkaan vuorelle... Nyt joutuu jo tekemään valmisteluja viivästyneen lähdön vuoksi...
Päivä vähemmän varattu reittiin, joten varasin lennot meille tulomatkalle Kathmanduun bussin sijaan.
Eilen tuli ostettua puhtaat vaihtovaatteet, kun mitään ei ollut mukana repussa 😎

Housut siis paikallista designia (Skydive Finland Ry pipo oli repussa mukana 😊)!
Tässä vaiheessa ylimääräisiä kuluja jo useita satoja euroja hotellien, lentojen ja tarvikkeiden vuoksi.
Onneksi siis on vakuutukset kunnossa, ettei mene kaikki omaan piikkiin!!!

Kathmandu on muuten hauska paikka... Kartalla ei tee mitään kun puolet teistä puuttuu siitä ja teillä on sellainen liikenteen vilinä ettei heikommilla hermoilla selviäisi. Töötit huutaa jatkuvasti, ihmiset, pyörät, riksat, skootterit, mopot, autot ja kaikki mahdolliset kulkuvälineet yrittää löytää sopivaa koloa mistä mahtuisi eteenpäin!!! No huomenna sitten rauhallisempiin maisemiin ☀️

Matkalaukut matkallat (ehkä?)

Mitenköhän pitäisi asiaan suhtautua, kun matkalaukut on hukassa???

Onneksi se vakuutus tuli otettua, joten matkatavaroiden myöhästyessä saadaan hankkia lentoyhtiön piikkiin 50€/yö tarvikkeita (150€ asti) ja loput menee vakuutusyhtiön korvattavaksi.

Tässä sitä sitten odotellaan Kathmandussa että vaellustarvikkeet saapuisivat paikanpäälle. No jos huomiseen iltaan mennessä ei kamat ole paikalla, niin ostoksia on tiedossa. Sit on vaan hankittava uudet, jotta päästään matkaan. No huominen ehditään odottamaan...

Tänään on jo selvinnyt se mitä lupia tarvitaan ja miten aloituspaikalle pääsee (ja myös takaisin Kathmanduhun reissun lopuksi).

Kyllä tästä vielä hyvä tulee, joko omilla kamomilla tai uusilla!

Nepal vaikuttaa varsin ystävälliseltä ja mielenkiintoiselta maalta ainakin näin ensikosketuksen perusteella. Lentokentälläkin meitä tultiin erikseen etsimään ja ilmoittamaan että matkalaukut eivät olleet päässeet Dohaan asti. Illallinen ravintolassa tänään maksoi 2,5€ ja olut siihen päälle pari euroa! Siis ihan kohtuuhintaista 😉

Nyt alkaa uni painamaan pitkän matkustamisen jälkeen. No pitää yrittää hetki sinnitellä, jotta en herää  keskellä yötä ihan pirteänä! Mun periaate on aina pysyä valveilla lähemmäs yhtätoista, jolloin vaikka heräisin yöllä klo 3 niin saan yleensä uudelleen unta. Hetki siis vielä sinnitellään...

Täällä Nepalissa on ongelma sähkön kanssa ja sähköt katkeilevat päivittäin, tämä johtuu siitä ettei öljyä tuoda maahan tarpeeksi, vaan polttoaine aina välillä loppuu! Samoin autoja seisoo jonossa päiviäkin, jotta saisivat niihin bensaa!

No huomenna sitten ensimmäinen kokonainen päivä Nepalissa...

Nepaliin...

Kohti ääretöntä ja sen yli...
Joskus aikoinaan Buzz Lightyear (vai mikä se animaatio olikaan) oli ihanan positiivinen pläjäys. Tuo slogan tuli juuri mieleen kun istun Finnairin koneessa aloittelemassa matkaa Nepaliin.
Matkan alku hiukan takkuilee kun kone on jo 2 tuntia myöhässä ja tässä vielä joitain tyyppejä odotellaan.
Mutta eiköhän perille Kathmanduun päästä jollain aikataululla. Sitten olisi tarkoitus selvittää patikointiluvat Annapurna Circuitille.
Suunnitelma olisi vaeltaa noin 2 viikkoa reitillä, joka nousee korkeimmillaan 5400m korkeuteen. Thorong la passin ylitys eli matkan huippu häämöttää noin viikon päässä!

Valmistautumisessakin on hiukan ollut haasteita, kun flunssa yrittää selättää mut ja työmatkat on vieneet mua vuorotellen itään ja länteen viime viikkoina. Kaiken huipuksi vietiin lapsia eilen mummolaan ja oltiin vuorokausi mökillä ilman sähköjä. Lunta oli tullut varmaan 30cm, joten sähköt oli poikki! Päästiin kuitenkin nauttimaan lumileikeistä oikein urakalla!

No ehkä tämä vain valmistaa tulevaan haasteeseen.
Siis positiivisella energialla kohti ääretöntä ja sen yli (jos nyt Finnair pääsee jossain vaiheessa ilmaan) 😊

Uusia kokemuksia!

Miten aina päädyn näihin outoihin uusiin tilanteisiin? Välillä tulee fiilis et miten ihmeessä mä tännekin taas päädyin... Mutta kertaakaan ei ole harmittanut uudessa tilanteessa!

Yksi periaatteistani (lähes se ainoa) on se, että kaikkea pitää koittaa ainakin kerran. Olen siis periaatteessa mukana kaikissa jutuissa, jollei ole erityistä syytä kieltäytyä.

Hyvä esimerkki on tämä tiedettä tytöille -juttu. Serkku kertoi mahdollisuudesta osallistua tällaiseen hankkeeseen ja tietty hyppäsin mukaan 😊 

http://www.tiedettatytoille.fi

Joskus tulee kylläkin mieleen että onkohan vähän liian iso haaste, kuten esimerkiksi kun päädyin avaamaan isoa IBM konferenssia Orlandoon. En tiennyt kuin edellisenä päivänä, että olin ensimmäinen puhuja ja paikalla oli 4000 henkeä yleisöä ja esitys näytettiin suorana myös netissä. Vähän alkoi jännittää!!! Mutta se fiilis oli mahtava kun esityksen aikana tajusin että tässä sitä mennään...

Samoin päädyin laskuvarjohyppääjäksi, se oli yksi tandem aikoinaan Meksikossa ja HETI 10 vuotta myöhemmin päädyin kurssille ja aloitin hyppyharrastuksen. 

En yleensä etsi kaveria mukaan uusiin juttuihin vaan niihin on erityisen kiinnostavaa mennä yksin. Silloin tutustuu parhaiten uusiin ihmisiin ja uusi kokemus saa erityisiä piirteitä juuri näistä ihmisistä. Tämän vuoksi myös työmatkat ovat mielestäni mielenkiintoisia, ainakin silloin kun niillä tapaa uusia ihmisiä ja näkee uusia paikkoja. 

Jos minulta kysytään ohjeita uralla etenemiseen niin pääasiat: ole utelias ja ota selvää asioista, varmista faktat ja opettele asiasi niin että voit uskottavasti sen esittää, älä torju uusia juttuja vaan kokeile, pidä itseäsi ja asiaasi esillä (asiat eivät etene jos niistä ei kerrota). Olisiko melkein samat jutut kuin ihmissuhteissa, kerro ääneen mitä ajattelet, näin vältyt monilta väärinkäsityksiltä ja riidoilta 😉

Elämä on täynnä yllätyksiä ja jokainen päivä on uusi mahdollisuus, kaikki on omasta asenteesta kiinni!!!

Viime viikolla pääsin ihmettelemään armeijan touhuja West Pointissa Jenkeissä...

Vakuutus - riskialttiit lajit (vaellus, hyppy) entä ydinvoima?

Joudun välillä tilanteisiin missä vakuutus olisi hyvä juttu, erityisesti kun harrastan riskialttiita lajeja. En ole vielä saanut selville parasta tapaa itseni vakuuttamiseksi, sillä en hirmuisesti haluaisi siitä maksaa.

Olen yleensä vaelluksille ottanut kertaluontoisesti vakuutuksen https://www.worldnomads.com
Tämän juju on siinä, että se korvaa kustannukset jos mut pitää hakea sieltä helikopterilla pois ja kuskata sairaalaan. Samaa kautta saa laittaa pienen avustuksen milloin mihinkin hyvään tarkoitukseen!

Myös hyppyreissuun otan yleensä vakuutuksen, erityisesti jenkkeihin, kun siellä sairaanhoito vaan on hirmu kallista.

Kaikkialla vaaditaan vakuutus sille, jos vahingoitan toisen omaisuutta hyppäämisellä, mutta tämä on helppo hoitaa esim SIL:in kautta.

Varmaan parempikin tapa itsensä vakuuttamiseksi olisi, mutta oon vähän laiska selvittämään tätä 😆

Samaa aihetta selvitetään miljoonilla euroilla vuosittain lakimiesten toimesta, kun pohditaan vastuita ydinvoiman käytöstä. Erityisen hankalaa on määrittää ylärajaa sille paljonko korvauksiin pitää varata rahaa, mikäli ydinmateriaalia pääsee toisen maan alueelle. No tässä asiassa on riittänyt töitä lakimiesarmeijalle jo vuosiksi, yhteisymmärrys tässä on vaikeaa, joten työt jatkuvat vielä pitkään!

Annapurnalle olisi suunta seuraavaksi, toivottavasti vakuutukselle ei tule käyttöä.

Washington ja Lincoln Memorial

Washington ja erityisesti Lincoln Memorial on ehkä mun suosikki paikka maailmassa.

Lincoln Memorial on kertakaikkiaan taian omainen paikka 💙 Joka kerta kun sinne pääsen tulevat monet tunteet pintaan. Se on jotain isoa ja vakavaa, ehkä pelottavaakin. Mutta myös ymmärrystä, myötätuntoa ja suuria tavoitteita, joiden eteen on tehtävä töitä ja uhrauksiakin. Jotain samanlaista saa kokea vuoria valloittaessa, ainakin itsellä oli saman suuntainen tunne Kilimanjaron huipulle päästessä!

Ehkä sitä näissä tilanteissa ymmärtää olevansa pieni murunen maailman reunalla, mikä on toisaalta lohdullista niin omilla mokilla ei kovin isoa vahinkoa voi saada aikaan 😊

 

Kaikenlaiset tunteet on mahtavan juttu nykypäivän maailmassa, missä kilpailu on kovaa ja vauhti huimaa. Tunteille ei paljoa jää tilaa.

Lentokoneesta hyppääminen saa mulla yleensä tunteet pintaan. Nämäkin tunteet tosin vaihtelevat ja syksyllä tuli ensimmäistä kertaa lyhyen hyppyurani aikana fiilis, ettei hyppääminen kiinnostanut. Toivon totisesti että tämä menee ohi ja saan hyvän hyppyvireen taas esiin. Päätin kuitenkin nyt pitää pienen tauon hyppyharrastuksesta ja keskittyä muihin juttuihin. Talvi on hyvää aikaa puuhastella jotain ihan muuta..

Nyt jouduin jättämään Washingtonin taakse ja tuntuu kuin olisin jättänyt ystävän sinne kun tänään viimeiset vilaukset Linkolnista näin. No ensi kertaa odotellessa jaksaa taas puskea eteenpäin 😊

Mitä on armeijan koulutus USA:ssa?

Pääsin käymään ja luennoimaan West Pointiin, eli USA:n armeijan ykkös koulutuskeskukseen. West Pointista valmistuu insinöörejä useilta eri aloilta ja useat USA:n presidentit ovat myös opiskelleet täällä.

Pamahdin paikalle ilman minkäänlaisia odotuksia koko paikasta ja pääsin kokemaan jotain tosi hienoa!

Armeijan yliopistoon pääsee tietyin vaatimuksin, joihin sisältyy sekä fyysisiä että akateemisia vaatimuksia. Opiskelu on ilmaista ja opiskelijoita tuetaan kustannuksissa, mutta samalla opiskelijat sitoutuvat 5 vuodeksi armeijan palvelukseen. Opiskeluun kuuluu myös paljon fyysisiä osuuksia, kuten pakollisia paraateja, juoksulenkkejä, urheilua, ym. Ja valmistumiseen vaaditaan opintojen lisäksi mm. hyppy veteen monen metrin korkeudesta sotilasvarustuksessa.

Aika erikoinen konsepti suomalaisen silmin katsottuna, mutta varmaan ihan toimiva.

Se mikä minuun teki vaikutuksen oli yhteisöllisyys ja monen monet urheilujoukkueet. 

Armeijassa löytyi melko vähän laskuvarjohyppääjiä (tästä koulutuskeskuksesta), mutta joitain kuitenkin. Ja koulutukseen kuului lähes kaikille 5 hyppyä!

Tällaista yhteen kuuluvuutta löytyy kyllä laskuvarjohyppääjistä ja muistakin harrastuksista, mutta yleensä ei muualta. Paraateja voisi joskus järjestää Suomessakin 😊

Miten pääsee "sisäpiiriin"?

Olen huomannut että kovin moniin juttuihin pääsee mukaan, jos vain haluaa J

Istun juuri American Nuclear Societyn standardikomitean johtoryhmän kokouksessa. Tänne minut pyydettiin mukaan, kun osallistun yhteen näiden työryhmään. Samoin on käynyt muissakin kansainvälisissä työryhmissä, kuten IAEA ja World Nuclear Association. Ilmeisesti kaikki ketkä aktiivisesti osallistuvat keskusteluun, otetaan mieluusti mukaan kaikenlaisiin aktiviteetteihin!

Hassuja juttuja täälläkin kyllä käsitellään, nytkin ollaan juteltu 20 minsaa siitä, miten infotaan kyselyn tulokset jäsenistölle (onko sähköposti vai joku muu tapa hyvä). Aika kalliita pohdintoja, kun täällä istuu lähes 20 asiantuntijaa! Lasketaanpa että tuntihinnalla 150€/h, 20 min maksaa 45€ per nenä. Eli 20 hengen keskustelu tästä sähköpostista maksaa 900€… Halpaa kun puuro ;)

Ihan saman asian olen huomannut laskuvarjomestoissa. Kun pöllähdin ensimmäistä kertaa Skydive Carolinaan (USA:n länsirannikolla), sain heti hyppykavereita ja juttuseuraakin löytyi ettei tarvinnut yksin hotellissa iltoja viettää. Samoin on käynyt monessa muussakin paikassa. Laskuvarjokerhot ovat siis aivan yhtä avoimia uusille hyppääjille, kuin ydinvoimaryhmät asiantuntijoille.

En tiedä onko kaikilla samanlaisia kokemuksia näistä jutuista, mutta mä olen ainakin kokenut että ovet ovat avoinna. Ehkä positiivinen asenne ja avoimuus auttaa… 

Tässä vähän hyvää fiilistä Washingtonista.......

Ydinvoimaseminaari alkoi some-asialla!

Tänään alkoi American Nuclear Societyn seminaari Washingtonissa ja mitä kuulinkaan ensimmäisenä: somen käyttöä pitää opetella!
No olen paukutanut asiaa insinööreille jo pitkään, mutta eipä mene oikein hyvin vielä...
Nyt ensimmäistä kertaa tämä jokavuotinen seminaari twiittaa aktiivisesti (tosin twiittaajat ovat nuoria osallistujia, eivät päätöksiä tekeviä vanhoja herroja).
No hyvä että edes joku käyttää somea täällä aktiivisesti ja ehkä pikkuhiljaa osataan kertoa perusjuttuja ydinvoimasta niin että jengi voi ymmärtää asian.

Ja mikä on tietty hauskinta tänään, siis tämä Jenkki-tyylinen aloitus. Ensimmäisenä kansallislaulu ja sotilaiden marssi. Sitten kaikki armeijan veteraanit seisomaan ja aplodit.
Tätä hypeä on aina niin hauskaa katsella :)

Niin ja veteraanien päivä on kai keskiviikkona, joten saapa nähdä mitä silloin tapahtuu...

standardeja... mihin oon taas joutunut???

Ja taas kerran istun kokouksessa ainoana naisena (ja ainoana alle 60v osallistujana), tällä kertaa Washingtonissa.
Suurin osa osallistujista on eläkkeellä, mutta innostuneita keskustelemaan uuden tyyppisestä lähestymisestä ydinvoimaloiden turvallisuuteen. Onhan toki hienoa, että eläkeläiset ovat niin innostuneita asiasta, että jaksavat jatkaa töiden parissa.
Kuitenkin muutosta alalla tarvitaan kipeästi, eikä sitä tule jos nuoremmat eivät pääse sellaisiin positioihin missä päätöksiä tehdään. Nyt vanhat, kokeneet, mutta myös tiettyihin tapoihin urautuneet miehet yrittävät uudistaa alaa, mutta se ei tule näin onnistumaan.

Onko mitään muuta alaa maailmassa, missä työpaikkailmoituksessa voidaan vaatia esimerkiksi 30 vuoden työkokemusta?

Tyypillisiä kuvia ydinvoima-alan tilaisuuksista ovat tällaiset (tässäkin keskustellaan tulevaisuuden näkymistä)...

Haluaisin saada digitaalisen maailman vauhtia tai vaikkapa ilmailun fiilistä edes hiukan ydinvoimaan. En siis tarkoita että varsinaisesti ydinvoimalassa tarvitsisi muuttaa toimintaa, mutta edes tässä kun suunnitellaan tulevaisuuden aktiviteetteja. Suurin osa ydinvoima-alasta siis tapahtuu aivan muualla kuin laitoksella!

No jatkanpa osallistumista standardien suunnitteluun.Tosin täällä on taas uudet koodit, joten en uutena osallistujana vielä pysy perässä mistä puhutaan (tyyliin RP3C, ANS 30.1, SECY-2011-0041, ANS 51-1, GSI-191, RIPB,...). Onneksi näihin on ydinvoimassa tottunut, joten aika nopeasti oppii :)

Ydinjäte, ongelma?

Ydinjäte on ydinvoiman suurin ongelma, vai onko?
Ydinjäte josta yleensä puhutaan on käytettyä polttoainetta ydinvoimalaitoksesta. Tämä käytetty polttoaine voidaan hoitaa monella tapaa. Se voidaan käsitellä ja käyttää uudelleen (kuten Ranskassa) tai loppusijoittaa (kuten Suomessa).

Jos mennään Ranskan malliin, jää hoidettavaa ydinjätettä paljon vähemmän. Ongelma on se, että tällöin syntyy ydinpommiin sopivaa plutoniumia. Monet maat, kuten USA haluavat estää plutoniumin synnyn ja painostavat maita tähän suuntaan.

Täydellisessä maailmassa voitaisiin polttoaine käyttää lähes kokonaan ja vain hippuja jäisi hoidettavaksi, kuten maaperään loppusijoitettavaksi.

Mutta emme elä täydellisessä maailmassa!

Näin ollen laitamme käytetyn polttoaineen loppusijoitukseen syvälle maahan ja näin hautaamme käyttökelpoista ainetta. 

Tähän on päädytty, sillä Suomen laki kieltää käytetyn polttoaineen viennin maasta ja polttoaineen käsittely uudelleenkäyttöä varten on liian kallista tehtäväksi Suomessa. 

Turvallisuus on ok nykyisellä idealla, on vain outoa olla käyttämättä sitä energiaa tuotantoon, mitä käytetyssä polttoaineessa on jäljellä.

Haluan siis sanoa, että ydinjäte ei sinänsä ole ongelma, vaan ratkaistava asia. Ratkaisuja on monia ja poliittiset päätökset ohjaavat mihin suuntaan mennään.

Koko ydinvoima on täysin poliittisten virtausten armoilla ja usein päädytään teknisesti keskinkertaiseen ratkaisuun vain koska se on poliittisesti korrektia.

Suomalaista osaamista viedään myös ulkomaille!

http://yle.fi/uutiset/posiva_lahtee_viemaan_ydinjatteiden_loppusijoitusta_ulkomaille/8433646

Digitalisaatio, big data,... aaaaargghh!!!

Siis mitä ihmettä on tapahtumassa kun kaikki puhuvat digitalisaatiosta, Internet of Things:istä (IoT), big datasta, ym...
Sitten kun asiasta kyselen niin saan aina kiemurtelevia vastauksia ja joka kerran vähän eri näkökulmasta. Ota tästä nyt selvää!!!

No päätin hiukan perehtyä asiaan ja tietenkin ydinvoiman näkökulmasta. Opiskelin perus jutut digitalisaatiosta ja mitä se voisi olla (nähtävästi ihan mitä vaan, mikä tehdään digitaalisessa ympäristössä). Sain esimerkkejä alkaen automaatiojärjestelmistä, jatkuen johtamisjärjestelmiin ja siitä sitten mallinnuksiin ja niin edelleen...
Käsitin sen verran että yhtä vastausta asiaan ei ole, vaan työkaluja ja työtapoja tulee tutkia ja soveltaa omiin tarpeisiin parhaalla tavalla (voin tosin olla ihan väärässäkin!!!).

Sitten aloin selvittämään mitä ihmettä tämä IoT oikein on ja käsitin että nyt yhdistellään fiksusti useita eri laitteita, joita voidaan sitten säädellä/ohjailla yhtenä kokonaisuutena (kun aiemmin jokainen on toiminut erillisenä yksikkönä)... Taas otan täyden vastuun siitä että tämäkin voi olla päin honkia!

Ja vielä tuo big data... Tämä oli ehkä ihmeellisin ja minulle vaikein ymmärtää, kun kerrottiin että isosta määrästä dataa haetaan erilaisia juttuja ja opitaan asioita, mitä ei muuten ehkä havaita. Hyviä esimerkkejä big datasta löytyy vaikka kuinka, esim lentoteollisuudessa tai julkisessa liikenteessä on opittu yhtä ja toista tällä tavalla. Asia ei kuitenkaan ollut ihan niin helppoa, sillä pitä tietää mitä lähtee hakemaan kun big dataa alkaa tutkimaan. Jos en osaa kertoa mitä haluan tietää, ei taikasauvaa heilauttamalla saa hienoja uusia löytöjä. Kaikki siis perustuu edelleen osaamiseen varsinaisesta tutkimusalasta.

Näin hienon esimerkin big datan käytöstä Singaporessa kun olivat alan tutkimuslaitoksessa mallintaneet julkisen liikenteen käyttöä ja kaupunkien kasvua. http://www.research.a-star.edu.sg/focus/7126
Oli hienoa nähdä miten ihmisten käyttäytymistä voidaan mallintaa perustuen suureen määrään dataa.

Edelleen tarvitaan asiantuntijoita asettamaan kysymykset mitä yritetään ratkaista sekä ohjaamaan tutkimusta oikeille raiteille, jotta isosta datamäärästä jotain saa irti.
Ei siis ole vielä pelkoa että asiantuntijat syrjäytettäisiin ja tietokoneet hoitaisivat kaiken paremmin :)

Niin ja ydinvoiman puolella löytyy varmasti hyviä sovellusalueita eri tyyppisille digitalisaatiosovelluksille. Pitää vaan pohtia mitkä ovat niitä parhaita juttuja.

hyvää turvallisuuskulttuuria???

Arvostelenkohan ydinvoima-alaa liikaa mm. tässä blogissa?

Keskustelu eiliseltä
Minä: arvostelenko mä ydinvoimaa ihan liikaa mun blogissa?
Kaveri: no et, sähän hehkutat ydinvoimaa!
Minä: häh, hehkutanko? Mähän oon arvostellut meidän monia käytäntöjä!
Kaveri: ehkä sä arvostat ydinvoimaa ja arvostelet käytettyjä tapoja toimia?
Minä: joo, totta.
Kaveri: mutta sehän on just hyvää turvallisuuskulttuuria, kun tuo epäkohtia esiin ja pyrkii muuttamaan niitä paremmiksi.
Minä: oho, enpä tullut ajatelleeksi

Turvallisuuskulttuurista on ydinvoimassa paljon puhetta ja mä tein yhden kysymyksen aiheesta LinkedInissa. Kysyin yksinkertaisesti mitä on turvallisuuskulttuuri sinulle (yhdellä lauseella). Sain satoja vastauksia! KAIKKI ERILAISIA!!!

Ydinvoiman kanssa ongelma on se, että kukaan ei uskalla siitä puhua (paitsi tietysti vastustajat, koska se on helppoa). Ydinvoimasta kerrotaan aina seuraavaa: se on turvallista, tutkitaan ja parannetaan turvallisuutta, viranomainen valvoo, laitokset pidetään hyvässä kunnossa,...

Heti kun joku uskaltaa kirjoittaa vähän provosoiden, niin se on kamalaa! Hyvä esimerkki on tämä Uhkapeli ilmastolla-kirja: http://uhkapeli-ilmastolla.net
Jos tällainen olisi kirjoitettu vaikkapa tuulivoimasta, en usko että uutiskynnys olisi ylittynyt. Tällaisia teoksia vaan on niin paljon uusiutuvista energiamuodoista. Mutta ydinvoimasta tehtynä tätä kauhistellaan.
Siinä olen vähän eri linjoilla, että en itse halua uusiutuvia ja ydinvoimaa asettaa vastakkain, vaan molempia tarvitaan. Tämä kirja lähinnä kertoo ydinvoima-alan pelkotilasta kirjoittaa julkisuuteen yhtään mitään. Helpompi strategia monille toimijoille, on vain olla hiljaa!
Ja taas olen eri linjoilla, mun mielestä meidän pitää kertoa avoimesti miten ala toimii, sekä hyvät että huonot puolet ydinvoimasta 😊

Väärällä alalla?

Sain luettavaksi jutun yhdestä seminaarista ja mun esityksestä kirjoitettiin että se oli radikaalein esitys koko seminaarissa. Syitä oli kaksi, ehdotin käytäntöjen muuttamista enemmän lentoteollisuuden suuntaan ydinvoimassa ja ALOITIN ESITYKSEN LASKUVARJOHYPPYKUVALLA!

Perhaps the most provocative presentation came from Dr Kristiina Soderholm... She opened her presentation on radical regulation revision with a photograph of her skydiving –highly appropriate for a presentation on risk regulation- , and went on to challenge the audience to think outside the box, as she argue for international standards for  generic  licensing for core sections of SMRs; to make national regulation more streamlined... 

Jos tällaista pidetään eksoottisena, sopisinkohan mä kaikkine hulluine juttuineni paremmin jollekin muulle alalle???

Se mikä ydinvoimassa mua kiehtoo on sen monimuotoisuus! Uusia asioita oppii joka ikinen päivä ja siihen kannustetaan. Lisäksi pääsen tekemään pienen osuuteni paremman ja puhtaamman maapallon puolesta. Siksi jaksan puskea eteenpäin!

Pääasiassa duuni energia-alalla on mahtavaa. Pääsen tapaamaan uusia ihmisiä ja kuulemaan erilaisia näkemyksiä aiheista. Välillä on niin siistiä väitellä asioista, kun erilaisia näkemyksiä on niin paljon. Positiivisesta väittelystä yleensä saa paljon irti, kunhan päämäärä on sovittaa asioita yhteen, ei kilpailla keskenään. Tätä me yritetään tehdä ydinvoiman ja uusiutuvien energiamuotojen kanssa, ne sopii hyvin yhteen kun vaan osataan kasata palapeli oikein.

Ehkä siis pysyttelen vielä toistaiseksi ydinvoiman parissa, ainakin kunnes löydän jotain siistimpää, haasteellisempaa ja kiinnostavampaa 😄

Isottelua...

Hauskaa taas kerran seurata keskustelua kansainvälisellä ydinenergiajärjestöllä (IAEA). Täällä näkee kuinka isot perinteiset ydinvoimamaat pyrkivät ajamaan omaa agendaansa.
Venäjä, USA ja Ranska ovat hyvin tyypillisiä tässä ja naureskelen aina partaani kun pääsen näitä tilanteita katsomaan (tai siis jos mulla ois parta nauraisin siihen) :)
Kukin näisä maista olettaa olevansa fiksuin, suurin, parhain,.. ydinvoiman alalla. Nykymaailmassa vaan tilanne on muuttunut ja Kiina on oikeasti se johtava maa. Siellä on rakenteilla enemmän ydinvoimaa kuin kaikissa muissa maissa yhteensä.
Kiinalaisilla ei vaan ole (vielä) asennevammaa, vaan hyvin asialähtöinen tapa asioita käsitellä.

Selkeät kuviot näkee siis täällä, USA haluaa valvoa koko maailmaa, Venäjä haluaa toimia omien sääntöjensä mukaan, Ranska vaan uskoo olevansa kaikkia muita sivistyneempi ja edistyneempi.

Mitäs me Suomessa ollaan? Me yritetään olla puolueettomia ja katsoa kokonaisuutta. Täällä se toimii aika hyvin, mutta se mikä tekee meistä hyviä pelureita tällaisissa organisaatioissa, tekee meistä myös huonoja bisneksessä.
Ehkä tämä kuva kuvaa meitä suomalaisia, heti jos joudutaan framille meillä on tapana jäätyä ja saada joku muu huomion keskipisteeseen...

Okei, tunnustetaan että tyypillinen laskuvarjohyppääjä ei istu tähän muottiin. Hyppääjät on oma lajinsa, joita voisi käyttää paremmin myös bisneksessä (meillä on tapana päästä huomion keskipisteeksi ja joskus vielä pysyäkin siellä).

Laitoinpa yleisöni twiittaamaan

Insinöörit ja twitteri eivät monestikaan sovi yhteen (ainakaan ydinvoimainsinöörit ja Twitteri). Alan asiantuntijat ovat vanhemman puoleisia miehiä, jotka jo periaatteesta vastustavat sosiaalista mediaa.

Hassua kun taas monet nuoremmat suomettajat taas vastustavat periaatteesta ydinvoimaa 😆

No koska en kunnioita rajoja niinpäätinpä laittaa yleisön viime viikolla twiittaamaan esitykseni aluksi. Avasin Twitterin ja hain seminaarin viestit (#SMRUK15). Sitten tein itse yhden twiitin ja käskin muidenkin kokeilemaan. Kaikilla tuntui olevan hauskaa ja jotain ehkä osallistujat oppivatkin.

Tällaisia juttuja on kiva kokeilla ja olen erilaisia juttuja niin paljon kokeillut esityksissäni, että minulta jo odotetaan jotain muuta kuin perinteistä kalvoesitystä. Tosin uran alussa tärkeintä oli kuulosta uskottavalta. Nykyään olen saavuttanut jonkin riman ja uskottavuuteni riittää vaikka esitykseni sisältäisikin hauskoja kokeiluja.

Tällaiset vaativat aina enemmän suunnittelua ennakkoon, mutta onnistuessaan palaute on tosi positiivista. Nytkin Lontoossa oli kommentti seminaarin tieteelliseltä johtajalta: I always enjoy hearing Kristiina talk about nuclear licensing. She's not afraid of questioning current practices and her passion of the subject is refreshing.
Kyllä tästä saa taas energiaa seuraaviin juttuihin!

Ja pikkuhiljaa saan myös ydinvoimapoppoon ymmärtämään sosiaalisen mediaan mahdollisuuden. Somen kautta voi tavoittaa paljon ihmisiä ja näin on helppo kertoa myös ydinvoimasta. Hyvä kommentti olikin Lontoon seminaarissa: I just woke up realizing that we need to reach also younger audience, people under 40. Most of them won't attend in public hearings that are organized for nuclear activities, but they are using social media.

Mihin kaikkeen nykyään pystytäänkin ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

Uutta bisnestä luomassa ydinvoimasta

MTV3 uutisoi 14.10.2015: "Suomen säteilyturvakeskuksen yhteyteen aiotaan perustaa tytäryhtiö, joka voisi lähteä aktiivisesti ydinturvallisuuden konsulttibisnekseen. Hanke on jo varsin pitkällä, ja keskusteluja on käyty Turkin ja Saudi-Arabian lisäksi ainakin Egyptin, Puolan ja Liettuan kanssa."

Kaikilla kun on tiukat taloudelliset ajat, etsitään mahdollista bisnestä kaikkialta. Hankaluus tässä on se, että suurin osa firmoista ei halua myydä konsultaatiota (tyyliin ihmisten työtunteja), sillä suomalainen työ on kallista. Meidän pitää joko kehittää kokonaispaketteja myytäväksi, jolloin saadaan hinnat kohdalleen. Tai voidaan myydä työtä, joka sitten kuitenkin teetetään jossain halpamaassa. Yritä tässä nyt sitten kehittää uusia bisnes-ideoita...

Hyvää tässä hommassa on se, että vaikka ollaan huonosti onnistuttu Olkiluoto-projektissa, niin muualla ei olla juuri mitään edes aloitettu. Siinä mielessä meillä voi olla jotain myytävää.

Vaikka itse saankin johtaa tutkimusta, on meidän tutkimus lähellä myös bisnestä ja jatkuvasti mietitään mitä voidaan kaupallistaa. Toisaalta on siistiä nähdä kun jokin hassu tutkimusprojekti saadaan onnistumaan ja sieltä löytyy vielä jotain arvokasta, mikä muitakin kiinnostaa. Mutta välillä olisi kiva vaan tutkia asioita tutkimisen ilosta, ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa :)

Kyllä pieni insinööri mun sisällä aina keksii tutkimista. Myös hyppyharrastukseen tätä aina pohdin. Yksi minua kiinnostava tutkimuskohde laskuvarjoissa on niiden avautuminen ja siihen vaikuttavat tekijät. Itse avautumista on mallinnettu kyllä paljonkin, mutta en ole vielä nähnyt tutkimusta missä mitattaisiin kuinka varjon punostus vaikuttaa avautumisnopeuteen. Siis jos vedän kuminauhat tiukemmalle punosten ympärille pakatessa, niin onko sillä todellisuudessa vaikutusta avautumisnopeuteen. Ideaa on pohdittu, mutta en ole vielä päässyt testausvaiheeseen asti!!! Ensi kesänä sitten :)

Kuvat laskuvarjotoimikunnan pakkausohjeesta.       

Säteilyä iiiiiik!!!

Säteilyä on monen tyyppistä ja sitä on kaikkialla. Säteilyä saamme joka suunnalta, toisissa paikoissa enemmän kuin toisissa. Yksi esimerkki, missä säteilee paljon on Helsingin rautatieasema, sillä se on tehty graniitista mikä on melko tehokas säteilyn lähde. Säteily siis kuuluu elämään, mutta sitä ei kannata itselleen liikaa ottaa (niin kuin ei aurinkoakaan..). Säteilyä lasketaan annoksena, eli kuinka kauan viettää aikaa tietyssä säteilyssä. Näitä annoksia rajoitetaan säteilytyötä tekevillä. Hyvä esimerkki säteilyyn rajoituksista on lentoteollisuus. Ilmassa 10km korkeudessa säteily on huomattavasti voimakkaampaa kuin maan pinnalla, joten lentäjät ja lentoemot saavat viettää vain tietyn ajan lentokorkeudessa vuodessa.

Tällaista gamma-säteilyä voi välttää vain sillä ettei sen lähellä oleile pitkiä aikoja (tai laittaa lyijymattoja väliin). 

Ydinvoimalassa tällainen suora gamma-säteily on helppo välttää, kun voi vain pysyä poissa niistä paikoista missä säteilee. Hiukan hankalampaa on suojautua säteilevää likaa (kontaminaatiota) vastaan, sillä se pölyää helposti. Tähän suojaukseen riittää ohut materiaali tai iholle joutuessa sen voi pestä pois. Ainut vaara on jos tällaista pölyä joutuu elimistöön hengityksen tai ruoan kautta.

Tässä pääsin labraan vierailemaan, missä käsitellään säteileviä materiaaleja (aina yhtä hauskaa) 😆

1940-luvulla kun säteilyä vasta tutkittiin, uskottiin säteilyn parantavan elimistöä. Pääsin kerran juttelemaan vanhan herran kanssa, joka oli ollut mukana ensimmäisessä kokeessa missä ydinreaktio saatiin aikaan (Chigaco pile 1). Voi niitä juttuja!!!! Oli säteilykylpyjä, atomihammastahnaa ja vaikka mitä.

Toisaalta olisi hienoa päästä kehittämään jotain yhtä uutta ja erilaista kuin tutkijat noina aikoina. Nykyään keksinnöt ovat harvoin yhtä konkreettisia ja suurieleisiä!

Kansainvälistä ydinturvallisuutta edistämässä (tai jotain)..

Ja taas vierähtää viikko IAEA:lla Wienissä. Täällä on tullut käytyä aika usein viime vuosina ja aina keskustelu on kohdistunut ydinvoimaan ja sen turvallisuuteen.

IAEA (International Atomic Energy Agency) on historiallinen organisaatio, jonka tarkoituksena on edistää rauhanomaista ja turvallista ydinvoimaa. Toisin sanoen tämä on jähmeä ja hidas organisaatio täynnä vanhoja miehiä (kuten moni muukin ydinvoima-alan organisaatio)! 

Uskon täysin että kansainvälinen avoin keskustelu on avain turvalliseen ydinvoimaan nyt ja tulevaisuudessa, mutta näitä mammuttiorganisaatioita vaan on liikaa tällä alalla.
Se mitä täällä haluaa saada aikaan 5 vuoden päästä, pitää aloittaa tänään. Nykymaailmassa tällainen jähmeys ei toimi, vaan asioiden on tapahduttava paljon ripeämmin.

No pääsenpä taas kertomaan miten alaa pitäisi muuttaa lähitulevaisuudessa, jos ydinvoimaa aiotaan tulevaisuudessakin käyttää. Joustavaa ydinenergiaa pitää voida rakentaa järkevästi, nykyään viranomaisten kanssa menee vuosia aikaa vain valmisteluun. Myös uusiutuvien energialähteiden yhdistäminen ydinvoimaan on lähellä sydäntä, joten yritän aina tuoda framille mahdollisuutta yhdistää useita päästöttömiä energiamuotoja.

Ydinvoiman viranomaiskäytäntöjä vertaillaan usein ilmailun kanssa. Euroopassa EASAa (European Aviation Safety Agency) voidaankin verrata IAEA:han. Yksi juttu vain on hoidettu lentoteollisuudessa fiksummin kuin ydinvoimassa. Nimittäin lentokoneet saavat tyyppihyväksynnän kansainvälisesti, kun taas ydinvoimalat joudutaan joka ikinen kerta hyväksymään erikseen. Jos jokainen lentokonetyyppi jouduttaisiin erikseen jokaiseen maahan hyväksymään, oltaisiin lähellä ydinvoiman nykykäytäntöjä... Ainakin tämä on nostanut paperin kulutusta, sillä vielä muutama vuosi sitten jouduttiin viralliset asiakirjat lähettämään viranomaiselle paperilla! NYKYAIKAA..
Näistä aiheista voisin jatkaa vaikka kuinka, sillä tutkin juuri näitä väitöskirjassani ja pohdin mitä lentoteollisuuden käytäntöjä voitaisiin ydinvoimaan tuoda.

No yritänpä olla tehokas ja vaikuttaa tällä viikolla ainakin siihen, mitä asioita täällä pitäisi (TAI EI PITÄISI) keskittyä jatkossa.
Se mikä tässä paikassa on upeaa, on kulttuurien sekoitus. Ihmisiä tulee maapallon joka kolkasta tänne United Nations asioissa - mielenkiintoinen kokemus!

Hullu(ko)???

Ajelin tänään Uttiin hyppäämään kauden viimeisiä hyppyjä ja tuli mieleen että olenpa vähän hullu, kun näin kylmällä hilaan itseni ja kamani 4 kilometriin ja loikkaan koneesta. Tämä ajatus liittyi siis kylmään keliin, ei itse hyppäämiseen 😉

Hulluna (ainakin vähän) mua pitää monikin ja saan usein vastata kysymyksiin: "miksi ihmeessä hyppäät toimivasta lentokoneesta?" Ja "miksi opiskelut ydinenergiaa ja teet töitä ydinvoiman parissa?"
Yritän sitten kertoa kuinka upeaa laskuvarjohyppääminen on ja miltä tuntuu pudota koneesta ilmaan vapaana kuin taivaan lintu. Tällaista tunnetta hakee moni erilaisten juttujen kautta, toiset ajavat nopeilla autoilla tai juoksevat maratoneja. Se vapaus ja voiton tunne kun jotain saavuttaa.
Samanlaista koen myös töissä, sillä ydinvoima on varsin monitahoisia tekemistä ja niin moni tekijä vaikuttaa kokonaisuuteen. On siis hieno tunne kun ymmärtää miten monimutkainen laitos toimii ja myös miten tekniikka ja ihminen toimivat yhteen.

Mietin välillä ihmeteltäisiinkö samoja asioita jos olisin mies. Asuuko meissä edelleen pieni ajatus naisten perinteisistä rooleista? Sain urani alussa todistaa pätevyyteni ja raivata paikkani varmasti kovemmin kuin vastaavassa roolissa olevien miesten. Se oli välillä tuskaa, kun luottoa ja vastuuta ei tullut. Nykyään pätevänä naisena löydän avoimet ovet useisiin paikkoihin ja saatan jopa olla etulyöntiasemassa miehiin verrattuna. Uskon että naisilla on paljon annettavaa teknisille aloille, sillä naiset usein hahmottavat kokonaisuuksia eri tavoin kuin miehet (toki meistä jokainen on omanlaisensa persoona ja yksilö).

Onneksi tässä vaiheessa elämää on jo oppinut keskittymään tärkeisiin asioihin, eikä tarvitse miettiä muiden mielipiteitä! Tällaisena suorittajana olen aina ollut ankara itselleni, mutta nykyisin pyrin kääntämään sen positiiviseksi eteenpäin ajavaksi voimaksi.
On se vain niin, että mitä suurempi este, korkeampi vuori, vaikeampi tehtävä, sen mageempi fiilis kun pääsee maaliin! Ja pikkuhiljaa oppii nauttimaan myös matkasta kohti päämäärää.

Onneksi isä jo lapsena opetti että pystyn mihin vaan, jos vaan tarpeeksi lujasti jotain haluun (toisinaan se vaatii vähän enemmän töitä ja hikeä). Äiti taas näytti mallia miten työn ja perheen saa yhdistettyä ja ehkä jopa nautittua siitä hässäkästä! Mikä vaan on mahdollista ❤️

ydinvoimainsinööri edustamassa?

Monelle insinöörille on esiintyminen epämieluisaa. Emme halua esiintyä yleisölle, erityisesti jos yleisö ei olekaan ydinvoimainsinöörejä. On välillä kovin vaikeaa puhua julkisesti niin että kaikki ymmärtävät asian.
Sitten löytyy meitä hassuja, omituisia insinöörejä, jotka nauttivat julkisesta esiintymisestä. Mitä vaikeampi aihe ja tilanne, sitä suurempi haaste ja sitä mahtavampi tunne esityksen aikana ja myös sen jälkeen. Meillä jokaisella on mukavuusalueemme, jokaisella hiukan eri kokoinen, muotoinen ja eri paikassa. Myös suhtaudumme eri tavalla mukavuusalueelta poistumiseen, toiset haluavat pysyä turvallisella alueella, toiset taas nauttivat uusista haasteista.

Olen yrittänyt kannustaa insinöörejä esiintymään ja kertomaan avoimesti omista osaamisalueestaan. Joskus tämä on onnistunutkin, mutta useimmiten nämä tilaisuudet päätyvät numeroiden ja termien pyörittelyyn. Välillä meidän jutut kiinnostaa suurempaakin yleisöä (tässä saatiin auditorio täyteen).

Ydinvoimainsinöörit rakastavat lyhenteitä, mikä on paras tapa saada jengi nukkumaan.
Hyvä esimerkki lyhenteistä on SGTR (Steam Generator Tube Rupture) siis höyrystimessä (johon kuuma höyry reaktorista menee ja siellä jäähtyy) tapahtuva putken katkeaminen. Tämä on yksi onnettomuustapauksien listasta, jotka lähes aina mallinnetaan ja lasketaan. Kun näitä lyhenteitä on kymmeniä, niin yritäpä sitten ymmärtää tällaista puhetta!!!
Minulla meni työurani alussa monta kuukautta vain siihen että opin seuraamaan keskusteluja, kuljin lyhennelista kädessä kaikkialle ja tarkastin huomaamattomasti lyhenteitä sieltä. Fiksu voi olla monella tapaa ;)
Toinen ydinvoimainsinöörien rakastama aihe ovat todennäköisyydet. Näistäkään ei ulkopuolinen tajua mitään. Turvallisuutta lasketaan todennäköisyyksillä, koska parempaakaan tapaa ei olla keksitty. Koko laitos mallinnetaan ja sieltä lasketaan millä todennäköisyydellä reaktorin sydän sulaa (eli vakava ydinonnettomuus tapahtuu). Sitten näitä lukuja esitellään ylpeydellä, erityisest jos saadaan pienempi luku kuin ennen. Mutta suuruusluokat ovat 10-potensseja, joten kuka kertoisi minulle mitä eroa on 10⁴:n ja 10⁶:n todennäköisyyksillä noin käytännössä??? Toki olen joutunut tätä itse jumppaamaan, mutta ei siitä silti kunnollista käsitystä tule.

No toivon mukaan meidän uusi ydinvoimainsinöörisukupolvi korjaa tilanteen ja opettelee kertomaan asioista ymmärrettävällä tavalla. Sillä ei mielestäni saavuta mitään että kuulostaa mukamas muita viisaammalta, koska käyttää termistöä mitä muut eivät ymmärrä. Tämä on ollut historiassa yksi motiivi, jolla on saatu varmasti uskottavuutta ja valtaakin. Ei toimi nykymaailmassa!

Yksi parhaista opetusmetodeista on esiintyminen. Kun kerron asioistani muille, joudun myös kiteyttämään ja kertaamaan sen itselle. Näin saan myös itse selkeämmän kuvan koko hommasta. Ja ennen kaikkea, esiintyminen voi olla kivaa :)

Tässä yksi mun suosikkitilaisuuksista, mihin pääsin puhumaan...
https://www.youtube.com/watch?v=WBHPgLfIGJw&feature=youtu.be

turvallisuutta vai pelkoa?

Aloin jo kirjoittamaan turvallisuusaiheesta, mutta päätinkin lähteä lenkille ja mietin asiaa uudelleen.
Koska turvallisuutta korostetaan välillä liikaakin, aloin pohtimaan miksi ja päädyin miettimään mikä meitä pelottaa.
Mua pelottaa monikin asia, mutta yleensä otan ne enemmänkin haasteena.
Jokainen kokee pelot eri tavalla, joiten niitä ei oikein voi vertailla. Toisia pelottaa esimerkiksi eksyminen, mutta minusta parhaat lenkit on juuri ne missä eksyn metsään ja joudun etsimään tietä takaisin. Tälläkin lenkillä päädyin metsän siimekseen ja löysin aivan uusia maisemia aivan meidän takametsästä! Ja voi sitä voittajan fiilistä, kun huomasin tunnin jälkeen että löysin takaisin lenkkipolulle.

Mitä sitten yleensä pelätään? Ehkä uusia tuntemattomia asioita, sitä mitä ei voi nähdä ja tuntea, muutosta itsessään?

Ainakin laskuvarjoharrastajat tietävät mitä tarkoittaa kun pelkää jotain ja siitä oppii nauttimaan! Varmasti monessa harrastuksessa on sama juju, itsensä voittamisen tunne on niin pop.

Ydinvoimassa pelko kohdistuu varmasti säteilyyn, koska sitä ei voi nähdä tai tuntea, sen vaikutusta ei myöskään voida tarkalleen määritellä. Laskuvarjohyppäämisessä pelko kohdistuu lentokoneesta tippumiseen, mutta kun sen kynnyksen on ylittänyt, on loppu puhdasta iloa. Ja kun selviää maahan asti yhtenä kappaleena, tietää että pelkoon ei ole enää aihetta.
Säteilyn kanssa ei asia ole ihan niin suoraviivaista. Säteilyä tulee meihin joka puolelta pieniä määriä ja jo se voi vaikuttaa elimistöön jollain tavalla nyt tai tulevaisuudessa. Jos säteilyä saa enemmän, esim. oleskelemalla säteilevissä paikoissa ydinvoimalassa, saa elimistö enemmän säteilyä ja mitä enemmän säteilyä saa, sen todennäköisemmin siitä aiheutuu seurauksia kuten syöpää. Säteilyn kanssa ei ole mustaa ja valkoista, vaan eri harmaan sävyjä ja kaikki arvioidaan todennäköisyyksillä.

Pelko on ihmeellinen asia, toisinaan se on auttaa meitä selviämään, useimmiten se liittyy siihen ettemme voi kontrolloida asioira itse. Pelon kanssa voi elää, sen voi voittaa ta siitä voi oppia jopa pitämään. Jokainen toimii omalla tavallaan :)

Atomimummon historiaa

Atomimummoksi tulin vuonna 2014, kun erehdyin leipomaan pullia laskuvarjohyppykerholle. Olimme hyppäämässä Malmilla syksyllä ja pohtimassa miten voisimme kehittää laskuvarjohyppytoimintaa pääkaupunkiseudulla. Olen siis töissä ydinvoima-alalla, joten atomit ja pullat yhdistyivät!
Tästä lähtien olen vastannut nimiin Atomimummo tai lyhyemmin vain Atomi.

Tähän blogiin haluan kirjoittaa naisnäkökulmia ydinvoimasta, ydinvoiman turvallisuudesta, energia-alan tulevaisuudesta ja ehkä myös laskuvarjohyppäämisestä!