Artikkeleita kirjoittamaan 😊

Tekniikan Maailma 02/2016 löytyy juttu: "minikokoinen ydinvoimala kehitteillä"
http://tekniikanmaailma.fi/digilehti/
Pääsin sitä varten haastatteluun ja sain kerroilla toimittajalle mun omasta tutkimusalueesta, eli pienistä tulevaisuuden ydinvoimaloista. Olipa hauskaa ja opettavaista jutella näistä asioista alan ulkopuoliselle henkilölle ja sain ilmeisesti viestini perille, koska tuo artikkeli oli yllättävän hyvä. Ei ole helppoa kirjoittaa aiheesta, joka ei ole omalla osaamisalueella.

Jospa aihe kiinnostaisi suurempaakin yleisöä niin kertoisin mieluusti enemmänkin tulevista näkymistä ydinvoima-alalla. Ei vaan tällainen tekninen aihe tunnu porukkaa kiinnostavan. Mm. blogeissa kiinnostavat aiheet: perhe, ura, ruoka, ym. Ehkä olen vähän outo nainen kun innostun tekniikasta ja erityisesti monimutkaisista kokonaisuuksista 😊

No ainakin nuo omat lapset ymmärtävät asian ja ovat kiinnostuneita teknologiasta ja luonnosta, kuten myös ilman puhtaudesta. Ehkä niistäkin tulee jonkin sortin insinöörejä. Itse asiassa poikani (10v) haluaa alkaa nörtiksi. Minusta tämä on hyvä idea koska nörtit (tai millä nimellä tätä ICT osaajien ryhmää tulevaisuudessa kutsutaankin), tulevat johtamaan maailmaa.

Takaisin opiskelemaan...

Olen melko pitkään suunnitellut opintoja bisnes-puolelta. No en saanut asialle mitään tehtyä, kunnes flunssassa joulun pyhinä googletin MBA koulutuksia.

No löysin hyvän Executive MBA setin Tampereen Ammattikorkeakoulusta.

Ei siinä sitten kauaa nokka tuhissut, kun olin päässyt mukaan ohjelmaan ja koulu alkoi nyt tammikuussa. Kun asiat lähtevät etenemään niin ne voivat toteutua vauhdilla!

Ohjelmaan on tutustuttu, esitehtävät tehty ja nyt myös opiskelukavereihin tutustuttu. Tänään päästiin jo strategisen ajattelun maailmaan.

Mielenkiintoisen koulutuksesta tekee erityisesti se, että meitä opiskelijoita on 12 ja olemme aivan erilaisilla taustoilla liikenteessä. Uskonkin että paras anti koko opiskelussa tulee olemaan ajatusten vaihtaminen ja kokemusten vertailu, joita jo vähän aloitettiinkin.

Tämä vuosi tähän kouluun sitten hurahtaa, sisältäen 7 läsnäolojaksoa, 2 lopputuöseminaaria ja paljon kotitehtäviä. Sitten pitäisi vielä päättötyö tehdä, mutta diplomitöitä kun on tullut ohjattua ja julkaisuja kirjoiteltua, niin uskon tuonkin lopputyön onnistuvan 😊

Hauskaa tästä opintojen aloituksesta teki myös se, että voin majoittua veljen luona ja viettää aikaa kummipojan kanssa. Myös hassu tilanne tuli vastaan ensimmäisen opiskelupäivän aamuna, kun minulle tuli pitkä sähköposti Australiasta, mihin minua pyydettiin yliopistoon luennoimaan. Voi siis samaan aikaan olla yhdessä aiheessa maailmalla tunnettu asiantuntija ja toisessa vasta-alkaja... Hauska fiilis!!!

Uuden oppiminen on vaan niin siistiä ja hauskaa!

Miten uralla edetään?

Pohdin tänään uralla etenemistä, kun törmäsin eilen toimiston ovella toimariin ja jäin miettimään olisiko tilanne pitänyt jotenkin käyttää hyväksi.

En ole näissä peleissä hyvä, enkä tiedä haluaisinkokaan olla.

Olen hyvä strategioiden suunnittelussa ja tiiminä pelaamisessa yhteiseen päämäärään, mutta tiedän että joskus pitäisi omat saavutukset tuoda enemmän esiin. Organisaatiosta kun aina löytyy myös niitä ihmisiä, ketkä ajavat omaa etuaan (avoimesti tai kulisseissa). Usein nämä tyypit huomataan ja he etenevät helposti organisaatiossa muiden kustannuksella.

Kyllähän voisin itsekin näihin peleihin lähteä, mutta saan enemmän iloa siitä että voin auttaa hyviä tyyppejä eteenpäin heidän urillaan ja etenemme yhtenä rintamana.

Suunnitelma on siis seuraava: opiskelen taas vähän lisää ja laajennan näin kompetenssejani (eMBA alkaa ensi viikolla). Samaan aikaan seuraan millaisia työpaikkoja avautuu organisaatiossa niin että bisneskehitys ottaa suuremman roolin työstäni.

Joa eteneminen on mahdollista niin toki tartun uusiin tilaisuuksiin, mutta periaatteistani en luovu! Yritän myös ymmärtää mihin asti voin päästä ja pitää tasapainon työn ja muun elämän välillä tasapainossa (tällä hetkellä se toimii harvinaisen hyvin)!

En mistään hinnasta luopuisi harrastuksista tai vapaa-ajasta. Pelkän työn ympärillä pyörivä elämä ei mua onnelliseksi tee 😊
Luonto ja talvi... Ihanaa!

Koululaisia testaamassa oculus-laseja

Pääsin tänään lasten koululle pitämään pop-up koulupäivässä työpajaa. Pajan nimi oli sähköntuotanto ja vituaalimaailma. Yllättäen paja oli hyvin suosittu ja se oli täyteen varattu kaikilla kolmella kerralla.

Kertoilin sitten lapsille (1.-6. luokkalaisille) sähköstä, miten sähköä voidaan tehdä, miten se kuljetetaan ja mihin sitä käytetään.

Olin tosi yllättynyt kuinka osaavia lapset olivat tästä aiheesta. Nykyaikana sähkö on kaikkialla myös lasten arjessa.

Suosikki lapsille oli oculus virtuaalilasit, missä näytin vesivoimalan ja ydinvoimalan videoita. Jokainen pääsi kulkemaan ydinvoimalaitoksen höyrystintilassa, vesivoimalaitoksen pumppuhuoneissa ja padolla, myös valvomoihin tutustuttiin. En arvannutkaan miten innostuneita olivat tytöt ja pojat tästä aiheesta. 

Tosin paljon enemmän oli poikia mukana pajassa, kun tytöille pelimaailmakaan ei välttämättä niin tuttu ole kuin pojille.

Sain tästä taas sellaisen tunteen, että pienen ajan päästä nämä lapset hurauttavat kovaa oman ikäpolveni ohi näissä digitalisaation sovelluksissa. Virtuaalimaailmat ja kaikki digitalisaatioon perustuvat laitteet tuntuvat istuvan heidän maailmaansa varsin sujuvasti, kun aikuisilla on vaikeuksia suhtautua ajatukseen ja varsinkin ideoida mitä kaikkea uusilla työkaluilla voisi toteuttaa.

Pidän itseäni varsin onnekkaana kun saan töissä tehdä ja ideoida kaikkea uutta ja kivaa!
Niin ja tällainen lasten kanssa toimiminen omassa koulussa on aivan mahtava kokemus :)

Teknologiakehitystä, vaikuttaako energia-alaan?

Digitalisaatio ja virtuaalimaailmat ovat päivän sana ja myös ydinvoima-alalla näitä pohditaan kovaa vauhtia. Mutta mitä ihmettä digitalisaatiolla voidaan saavuttaa ydinvoimassa, joka muuttuu hitaasti ja on aina 20 vuotta kehitystä jäljessä???
Olen päässyt kokeilemaan virtuaalilaseja ja niillä mallinnettua ydinvoimalan valvomoa. Pääsinpä myös kokemaan, miltä tuntuu kävellä ydinvoimalan reaktorin alapuolella, missä säteilee normaalisti niin paljon ettei sinne pääse. Aika huikea tunne kun voi katsella ympäriinsä ihan kuin olisi oikeasti siellä!
Digitalisaatiolla voidaan tarkoittaa niin montaa eri asiaa, että on aina vaikeaa käsittää mistä sillä kerralla puhutaan. Löysin joululomalla mielenkiintoisen arvion lupaavimmista start-upeista, mistä iso osa liittyi jollain tapaa digitaalisiin sovelluksiin. Hiukan ihmettelin kun vain yksi liittyi virtuaalilaseilla toteutettuihin virtuaalimaailmoihin, se oli aivokirurgien mahdollisuus harjoitella leikkauksia virtuaalimaailmassa. http://uk.businessinsider.com/startups-that-will-be-huge-in-2016-2015-12??r=US&IR=T
Peleissä jo käytetään kaikkia hienoja juttuja, mutta niillä voisi tehdä niin paljon enemmän. Juuri eilen katsoin leffaa Maleficent ja pohdin kuinka siistiä olisi katsella sitä virtuaalilaseilla. Saapa nähdä monta vuotta menee ennen kuin se on mahdollista, veikkaan että about 5 😊

Pitäisköhän sitten myös laskuvarjolla lentämistä ja erityisesti laskeutumisia harjoitella virtuaalisesti. Kuinkahan monta katkennutta tai revähtänyttä jalkaa vältettäisiin?

Turvallisuuskäsitys muuttuu kun joku kuolee!

Taannoin kyselin turvallisuuskulttuurin käsitystä ydinvoimassa ja laskuvarjohypyssä. Huomioin kaksi asiaa: ydinvoimaihmisillä on tarve määritellä asia kauhean tarkasti ja tieteellisesti, laskuvarjohyppääjät jakautuvat kahteen kategoriaan (kokeneisiin ja kokemattomiin).

Laskuvarjohyppääjät korostavat turvallisuutta, mikä on loogista sillä onnettomuudet aiheuttavat hyppääjien kuolemia joka vuosi. Uudet hyppääjät eivät riskiä alkuun ymmärrä, mutta ennen pitkään joku läheinen kuolee tai loukkaantuu, silloin asenne oikeasti muuttuu!

Sain turvallisuuskulttuurista hyppääjiltä mm. määrityksen: ostetaan kavereille kaljaa kun mokataan! Tämä on sinänsä hyvä juttu, sillä virheet tuodaan esiin ja niistä otetaan oppia. Kuitenkin monen suhtautuminen turvallisuuteen ei ole riittävän vakavaa hyppyuran alussa. Sitten onnettomuus tapahtuu ja suhtautuminen muuttuu.

Ydinvoimaihminen ei näe onnettomuuksia ikinä läheltä, joten tällaista oppimista ei tapahdu. Turvallisuuskulttuuri on kuitenkin tärkeä aihe, joten sitä yritetään kehittää monin muin tavoin. Ei ole kuitenkaan sama asia yrittää kehittää omaa suhtautumista turvallisuuteen, jos seurauksia omista toimista ei käytännössä voi nähdä.

Yksi esimerkki turvallisuuskulttuurista on laskuvarjohypyn laskeutumiskuvio. Käytännössä varjolla laskeudutaan aina saman kuvion mukaisesti, jotta törmäyksiä varjoilla ei tapahtuisi. Tässä esimerkki vasemman käden puoleisesta laskeutumiskuviosta.

Jos kaksi hyppääjää törmää toisiinsa tässä vaiheessa (matalalla), on suuri todennäköisyys että molempiin sattuu pahasti. Ei siis parane mokata tässä vaiheessa!

Jos yritän tällaisia esimerkkejä vielä ydinvoimaan on asia vaikeampi nähdä. Siellä voi kuka tahansa tehdä virheen milloin tahansa, eikä silti seurausta tule, koska ydinvoiman käyttö on tehty niin ettei kukaan pysty onnettomuutta yksin aiheuttamaan. Ehkä jokainen ydinvoimaihminen pitäisi viedä simulaattorille, missä ydinvoimalaonnettomuus voidaan simuloida. Mutta ei sielläkään saa yhtä todellista tunnetta. Olisiko ratkaisu laittaa jokainen ydinvoimainsinöörit hyppäämään laskuvarjolla 😉