Lincoln Memorial on kertakaikkiaan taian omainen paikka 💙 Joka kerta kun sinne pääsen tulevat monet tunteet pintaan. Se on jotain isoa ja vakavaa, ehkä pelottavaakin. Mutta myös ymmärrystä, myötätuntoa ja suuria tavoitteita, joiden eteen on tehtävä töitä ja uhrauksiakin. Jotain samanlaista saa kokea vuoria valloittaessa, ainakin itsellä oli saman suuntainen tunne Kilimanjaron huipulle päästessä!
Ehkä sitä näissä tilanteissa ymmärtää olevansa pieni murunen maailman reunalla, mikä on toisaalta lohdullista niin omilla mokilla ei kovin isoa vahinkoa voi saada aikaan 😊
Kaikenlaiset tunteet on mahtavan juttu nykypäivän maailmassa, missä kilpailu on kovaa ja vauhti huimaa. Tunteille ei paljoa jää tilaa.
Lentokoneesta hyppääminen saa mulla yleensä tunteet pintaan. Nämäkin tunteet tosin vaihtelevat ja syksyllä tuli ensimmäistä kertaa lyhyen hyppyurani aikana fiilis, ettei hyppääminen kiinnostanut. Toivon totisesti että tämä menee ohi ja saan hyvän hyppyvireen taas esiin. Päätin kuitenkin nyt pitää pienen tauon hyppyharrastuksesta ja keskittyä muihin juttuihin. Talvi on hyvää aikaa puuhastella jotain ihan muuta..
Nyt jouduin jättämään Washingtonin taakse ja tuntuu kuin olisin jättänyt ystävän sinne kun tänään viimeiset vilaukset Linkolnista näin. No ensi kertaa odotellessa jaksaa taas puskea eteenpäin 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti