Kärsiikö harrastukset uran ehdoilla?

Täytyy tunnustaa että tänä keväänä en ole montaa kertaa laskuvarjon alle ehtinyt. Viime vuonna tuli paljon enemmän hyppyjä heti alkukesästä. Välillä tulee fiilis, että pitäis päästä hyppäämään (erityisesti aurinkoisella tyynellä kelillä). On kuitenkin ollut sellaista vilskettä, että en vaan oo jaksanu raahata itseäni Uttiin viikonlopuiksi. Ja kun oon muutaman kerran sinne asti päässyt, niin oon ollut niin puhki että fiilis on ollut jotenkin laimee.
Muistan viime kesästä pari viikonloppua erityisen hyvin, kun ne oli NIIN HUIPPUJA ja täynnä hyppäämistä. Yks parhaista oli viikonloppu Vesiksellä kun hypittiin kavereiden kanssa 4-way flatsia (eli mahallaan lentäen) ja tehtiin hassuja kuvioita. Tosin oltiin niin surkeita et nauratti!!! Mutta se fiilis, kun hyppää hyvien kavereiden kanssa koneesta päivän ja illalla saunoo ja nauttii elämästä 😊 Taisin tuolla kertaa joutua myös elämäni ekoihin vaahtobileisiin, mistä jäi lähinnä jäätävä mielikuva. Kun tää Suomen kesä on niiiiin lämmin.
Tänä keväänä oon nauttinut täysin rinnoin uusista työhaasteista ja saanu kiksit niiden ratkomisesta. Ei se hyppykipinä kuitenkaan sammunu oo, joten aion ehtiä myös koneesta loikkimaan taas joku viikonloppu. Sitäpaitsi en tiedä olisinko tätäkään duunia saanut, jos en olisi hyppääjä. Tää harrastus on antanut mulle niin paljon uudenlaista luottamusta itseeni uusien haasteiden suhteen. Kun käy vapaapudotuksessa muistuttamassa välillä itselleen mistä elämässä oikeesti on kysymys, ei oo mikään ongelma mennä oman mukavuusalueelle ulkopuolelle. Mä oon siis venyttänyt oman mukavuusalueeni rajoja aika pitkälle 😄
Suosittelen kaikille ura-ihmisille kokeileen ainakin kerran lentokoneesta hyppäämistä.
Paras päätös mitä voit tehdä! Tosin tässä varoituksen sana...

Tässä ensimmäisiä hyppyjä 2012.

SKYLIFE 💙
Nähdään Utissa!!!