Parasta stressin hallintaa...

Mulla oli taas vaihteeks aika huikee päivä!
Aamulla heräilin 10h yöunien jälkeen ja pohdin et mitä tekis, lähtiskö Uttiin vai jäiskö kotiin.
No siinä oli sen verran säätöö, et päätin napata yhden lapsista mukaan ja ajella Uttiin vähän hyppään. Kelin piti olla aamupäivällä hyvä ja iltapäivällä pilvistyä, joten ilmotin et tullaan ajoissa kotiin. Kun sitten pilviä ei ilmestynytkään, niin enhän mä malttanut kotiin lähteä, vaan hypittiin iltaan asti ja lähdettiin kotiin vasta puoli 9:ltä 😊
Mikä taas sai mut jyvälle tuulelle, oli kaverit ja yhteinen harrastus. Vaikka hyppääminen sinänsä on huikeeta, niin on se vielä monin kerroin kivempaa parhaassa seurassa.
Sillä ei oikeesti oo mitään väliä kuinka huonoja me ollaan kunhan vaan hypätään yhdessä. Nytkin mokailtiin oikein urakalla... Meidän lentäminen ei mennyt kovinkaan suunnitelmien mukaan, ja kerran hypättiin ihan väärästä paikasta! Yksi laskeutu pellolle, toinen tien pientareelle ja me loput 3 kiitoradan päädyssä olevan hiekkakuopan viereen. No pientä jännitystä peliin ja taas selvittiin ehjin nahoin 😆
Ainut juttu mikä jäi vähän harmittamaan tänään, oli se ettei jääty porukalla istumaan iltaa muutaman oluen kanssa. Ehkä ens kerralla ollaan yötä ja voidaan myös juhlia vähän...
Mut kyllä tää elämä ja laskuvarjourheilu on edelleen vaan niin siistii. Ja parasta stressinhallintaa, koska viikon kiireet unohtui ihan täysin.

Yhdistän työn ja huvin!!!

Mä yritän saada aikaan lopputyön MBA:han. Päätin tehdä videon aiheesta digitalisaation kehitysohjelma osana strategian jalkautusta. No sehän alkoi oikein kivasti ja opin paljon uutta!
Täytyy sanoa että paljon enemmän tulee vastaan uusia juttuja, kun olisi tullut perinteisen lopputyön kanssa. On nimittäin tullut jokunen lopputyö kirjoiteltua.

Yksi osa videota on osaamiset joita meidän tulee kehittää ja niiden joukossa on speed and agility in projects. Sain siis hyvän idean, että otan videon pätkän tätä varten ja tietenkin siihen liittyy laskuvarjohyppy. Siinä sitten tussilla kirjoitin paitaan speen & agility ja hyppäsin kaverin kans koneesta. Videosta ei tullut täydellinen, mutta ainakin yritystä oli :)

Näin mä siis yhdistelin työtä ja huvia kesällä, mites sä???

huomaa SPEED & AGILITY mun paidassa (melkein näkyy..)

Istun Utissa kerholla... Sataa vettä.

Ajettiin tänne nuorimman tytön kanssa kun loman lopuksi halusin vähän vapaapudotusta.
Luulin tulevani tänne yksin, mutta kun muu porukka oli lähdössä kotiin, ilmoitti Sohvi ettei lähdekään vaan tulee mun kans Uttiin. No seurahan mulle kelpaa ja telttakin on pakattu mukaan.

Perille kun päästiin alko just sataan, joten tänään ei tarvii koneesta putoilla. Ehkä sit huomenna...
Eipä siinä muuta kun lenkille ja pieni lihaskunto päälle 😊 Jos näyttää satavan yölläkin voidaan mennä kaverin asuntovaunuun yöksi ettei tarvii teltassa kökkiä.

Siitä on aikaa kun oon täällä kerholla keliä odotellut. En oo paljon ehtiny tänä kesänä hyppäämään. Mutta muutama vuosi sitten kun olin oppilas, tuli täällä vietettyä enemmänkin aikaa keliä odotellessa. Silloin kirjottelin ahkerasti väikkäriä, ja hyppyharrastus auttoi kummasti sen stressaavan ajan yli.

Tänään mietin miten kännykät ok muuttaneet tätäkin harrastusta. Aikasemmin joutui porukka olemaan sosiaalisempaa kuin nykyään. Viihdytystä tarjosi telkkari, jota joutui katsomaan yhdessä isolla porukalla. Nyt jotainen voi valita oman juttunsa tai viettää aikansa somessa.

On täällä edelleen tosi sosiaalista jengiä ja aikaa vietetään yhdessä, mutta ei oo maailma sama kuin "vanhaan hyvään aikaan". Tosin täällä hyppykerholla on muutenkin muutosta ilmassa, kun uuden kerhorakennuksen myötä on naisten ja miesten pesuhuoneet erotettu (aiemmin kaikki peseyty samoissa tiloissa). Tästäkään muutoksesta ei kaikki pidä, mutta niin taitaa olla kaikkien muutosten kanssa 😊

Jännä päivä hypäten DC-3:sta Jämillä

Kyllä mun perhe tukee tätä hyppyharrastusta...
Meidä sunnuntai alkaa aamupalalla ja autoon pakkautumisella. Siitä porhalletaan pari tuntia Tampereelle kahdella autolla. ABC:lle syömään (lasten toiveesta) ja siitä yhdellä autolla eteenpäin. Iltapäiväksi päästään Jämille ja Fly In:iin. Lentokoneita katsellen ja tapahtumassa pyörien menee kaikilla aika mukavasti.
Mun jännitys lisääntyy kun tuulet tyyntyy sen verran että hyppysää näyttää mahdolliselta ja klo 16 tehdään hyppypäätös. Eli pääsen hyppäämään ekaa kertaa DC-3:sta (Malmilla asuvasta vanhasta rouvasta).

Koneen pilotit on vanhempaa kaartia (eli eläkeikäisiä mukavia herrasmiehiä) perinteisissä lentohaalareissa. Meitä hyppääjiä on 23, joista osa hyppää ekaa näytöshyppyään (minä mukaan lukien), ekaa kertaa tällaisesta koneesta ja ekaa kertaa Jämillä. Jännitystä siis riittää...
No koneessa on kivaa ja outoa, kun siellä on oikein penkit, oikeat turvavyöt ja vessa (ei tosin käytössä). Tuntuu oudolta kun tästä pitäis hypätä!
800m korkeudessa näyttää siltä ettei korkeammalle pilvien takia päästä, mutta hyvinhän sitä korkeutta vielä saadaan ja 1300m asti noustaan.
Me hypätään 3s väleillä ja joka toinen hyppääjä avaa varjon heti koneesta hypättyä, joka toinen vasta alempana. Mä saan pudottaa alemmaksi, joten pääsen hyvin eroon muista 😊
Hyppy menee kivasti, vaikkakin pienet kanervikot tulee tarkastettua laskeutumisessa. Pieni tuulenpuuska yllättää... No välillä näinkin!

Nyt kaikki on väsyneitä, mutta onnellisia ja pakkaan kamani, ostan lapsille (ja koiralle) makkarat. Tuo parempi puolisko hankki pienoismallin tästä hyppykoneesta, jotta pääsee toteuttamaan omia kiinnostuksen kohteita, eli pienoismalleja. Paljon hienoja valokuvia ja upeita lentonäytöksiä...
Sami Saikkonen ei tuulen vuoksi lentänyt näytöstään, mutta esitti sen kiitotiellä tanssien, huikeeta sekin!
Muutama tunti vielä autossa mummolaan ja aittaan hyville yöunille Päijänteen rannalle.
Yks näitä ihania päiviä tämäkin, joita mulla on ollut viime aikoina melkoisesti.
Onpa taas onnekas ja onnellinen olo, elämä osaa olla ihanaa 💙 (Tai "LIFE IS A PITTS") 😆

Mikä on hyvä juhannus???

Mun juhannus oli yks niistä parhaista tänä vuonna.
Aloin pohtimaan mikä teki tästä erityisen hyvän ja tulin siihen tulokseen että sain kaikkea kivaa mahdutettua tähän viikonloppuun. Tää siis mukailee sitä mun periaatetta, et haluun kaiken enkä luovu mistään mulle tärkeästä jutusta 😊
Ehdin siis viettämään laatuaikaa perheen kanssa, poltettiin kokkoa, syötiin, juotiin, saunottiin ja uitiin. Keli teki osansa kun oli ihanan lämmin ja yölläkin kun kipaisin aitasta huussiin, ei palellut yhtään! Urheilua tuli lenkkeilyn muodossa ja urakointia kun pystytettiin iskän ja mieheni Kaitsun kanssa keloista kota.
Vesivehmaalla kävi. Hyppelemässä lentokoneesta parina päivänä ja oli ihanaa hypätä pitkästä aikaa ja nähdä kavereita.
Suurin osa jutuista onnistu just hyvän sään ansiosta, eli Suomen kesä näytti taas parhaat puolensa!
Niin ja juhlittiinhan me myös 12v kihlapäivää, ja vieläkin tuo parempi puolisko mua jaksaa 😊

Nyt on kotona kiva polttaa vähän vesipiippua saunan jälkeen ja pakata kamppeita. Huomenna Pariisiin 😎

Kärsiikö harrastukset uran ehdoilla?

Täytyy tunnustaa että tänä keväänä en ole montaa kertaa laskuvarjon alle ehtinyt. Viime vuonna tuli paljon enemmän hyppyjä heti alkukesästä. Välillä tulee fiilis, että pitäis päästä hyppäämään (erityisesti aurinkoisella tyynellä kelillä). On kuitenkin ollut sellaista vilskettä, että en vaan oo jaksanu raahata itseäni Uttiin viikonlopuiksi. Ja kun oon muutaman kerran sinne asti päässyt, niin oon ollut niin puhki että fiilis on ollut jotenkin laimee.
Muistan viime kesästä pari viikonloppua erityisen hyvin, kun ne oli NIIN HUIPPUJA ja täynnä hyppäämistä. Yks parhaista oli viikonloppu Vesiksellä kun hypittiin kavereiden kanssa 4-way flatsia (eli mahallaan lentäen) ja tehtiin hassuja kuvioita. Tosin oltiin niin surkeita et nauratti!!! Mutta se fiilis, kun hyppää hyvien kavereiden kanssa koneesta päivän ja illalla saunoo ja nauttii elämästä 😊 Taisin tuolla kertaa joutua myös elämäni ekoihin vaahtobileisiin, mistä jäi lähinnä jäätävä mielikuva. Kun tää Suomen kesä on niiiiin lämmin.
Tänä keväänä oon nauttinut täysin rinnoin uusista työhaasteista ja saanu kiksit niiden ratkomisesta. Ei se hyppykipinä kuitenkaan sammunu oo, joten aion ehtiä myös koneesta loikkimaan taas joku viikonloppu. Sitäpaitsi en tiedä olisinko tätäkään duunia saanut, jos en olisi hyppääjä. Tää harrastus on antanut mulle niin paljon uudenlaista luottamusta itseeni uusien haasteiden suhteen. Kun käy vapaapudotuksessa muistuttamassa välillä itselleen mistä elämässä oikeesti on kysymys, ei oo mikään ongelma mennä oman mukavuusalueelle ulkopuolelle. Mä oon siis venyttänyt oman mukavuusalueeni rajoja aika pitkälle 😄
Suosittelen kaikille ura-ihmisille kokeileen ainakin kerran lentokoneesta hyppäämistä.
Paras päätös mitä voit tehdä! Tosin tässä varoituksen sana...

Tässä ensimmäisiä hyppyjä 2012.

SKYLIFE 💙
Nähdään Utissa!!!

Koneesta putoamisen ihanuus ja muita aktiviteetteja...

Eilen pääsin avaamaan hyppykauden 2016 kunnolla parilla 4 km putoamisella. Kyllähän se taas vähän jännitti, mutta vaan sillei mukavasti perhosia vatsassa tyyppisesti.
Tässä harrastuksessa nousee esiin kaksi asiaa: itse hyppääminen ja se huima tunne vapaasta pudotuksesta, mutta yhtä tärkeä on laskuvarjohyppy-yhteisö. Kerholla tutustuu uusiin ihmisiin nopeasti ja siellä ollaan isolla porukalla yhdessä ja jaetaan tehdään myös töitä yhteisen harrastuksen eteen.
Eilenkin parin oman hypyn lisäksi pakkasin kaksi tandem-varjoa. Tandem-hypyt tuovat kerholle rahaa ja näin ollen mahdollistavat osakseen lentokoneen ylläpidon ja muut kulut. Tandem-varjo on paljon suurempi ja monimutkaisempi myös pakata kuin normaalit varjot. Näitä ei myöskään pakkaa kovin moni hyppääjä, sillä pakkaaminen ei kuulu monenkaan suosikkipuuhiin 😊
Minun mielestä varjon pakkaaminen on mukavan insinöörimäistä tekemistä ja siinä yhdistyy tarkkuus ja käsillä tekeminen. Ja ison tandem-varjon jälkeen tuntuu tuo oma varjo pieneltä ja kevyeltä.

No mahtava päivä siis jälleen kerran Utissa ja kyllä se taas säväytti kun sai pudota korkeelta ja kovaa! Vähän ruosteessa tuo lentäminen näin tauon jälkeen, mutta kyllä se taas pian muistuu mieleen.
Tänään tosin on paikat kipeenä pakkaamisesta ja kädet näyttää tältä...

TOTALLY WORTH IT 😊
Nyt jaksaa taas painaa täysillä töissä ens viikon...

Laskuvarjohyppyjä talvella

Aivan mahtava kevättalven keli Utissa 12.3.

Jengiä kasaantuu paikalle 10 aikoihin. Valmisteluihin kuluu melkoisesti paperitöitä, kuten varjojen tarkastamista, vakuutusten ja lisenssien tarkastamista, ym.

Sitten aletaan olemaan valmiita ja puetaan varusteet päälle. Vielä käydään kävelemässä laskeutumispaikalla, jotta tiedetään miten hanki kestää ja onko liukasta.

Lajille tyypilliseen tapaan odotellaan ja säädetään melkoisesti ennen kuin koneeseen päästään. Ensimmäiseen koneeseen lastataan 12 hyppääjää ja lähdetään taivaalle.

Maisemat on huikeita ja keli melkein sama kuin juhannuksena 😊

2000m korkeudella ovi auki ja sopivalla kohdalla päästään Marjan kanssa ensimmäisinä taivaalle.

Tuntuu niin hienolta olla taas pitkästä aikaa vapaana ilmassa.

Pienen lisän lentoon antaa mun Sorelin talvisaappaat, jotka tuo lisää pintaa jalkoihin ja vaikuttaa lentämiseen. Aika siistiä!

Kyllä tämä vaan on elämää parhaimmillaan!!!

Eikä siinä vielä kaikki. Parin hypyn jälkeen kotiin ja toisenlaisiin mukaviin puuhiin, kuten makkaranpaistoon pihatakalle 😊

Innovaatiot bootcampilla

Tänään alkaa kolmen päivän bootcamp innovation millillä.
Olen hyvin skeptinen siitä mitä nämä 3 päivää tuovat tulokseksi, mutta täällä sitä joka tapauksessa ollaan. En tiedä johtuuko tämä skeptisyyteni siitä että olen osallistunut hyvin moniin vastaavan tyyppisiin tilaisuuksiin. On ollut johdon koulutusta, projektikoulutuksia, workshopia, ideointia&innovointia, tutkimuksen suunnittelua ja ohjausta, MBA koulutusta, ym...
Saattaa siis olla että en ole oikea tyyppi tähän osallistumaan (kuuluu työnkuvaan). Tai sitten mun tiukka ruokavalio ja liiallinen urheilu on taas mennyt liiallisuuksiin. Tai musta on vaan tulossa vanha ja skeptinen 😊

No yritän ottaa oppia täältä(kin) uusiin juttuihini. Esim. täällä säädetään valoja kirkkaammalle ja himmeämmälle aloitusluennon aikana, tehdään pieniä tutustumis-harjoituksia, ym.
Aloitetaan taas kerran sillä asialla, että asiakas pitää saada keskiöön! Tätä on nyt hoettu kaikissa firmoissa usean vuoden ajan. Onnistuisikohan se tällä kertaa?!?
Anteeksi taas kerran skeptiset kommentit!!! Toivottavasti voin torstaina todeta olleeni väärässä ja tämä onkin ollut mind blowing -kokemus. AVOIMIN MIELIN...

Toivottavasti päästään ensi viikonloppuna putoamaan koneesta, jos se saisi mun aivot taas tuoreeseen ja aktiiviseen moodiin!!!

Onnellisuuden avain, vai vaan hyvä päivä?

Tänään opin taas jotain uutta itsestäni.

Aamulla nimittäin ajelin Uttiin ja tarkoitus oli hypätä koneesta. Perillä oli liian pilvistä, joten käytiin viettämässä aikaa lounaan merkeissä ABC:llä (tuttu juttu kaikille Utin hyppääjille 😊). No sitten hyvällä sykkeellä kamat päälle ja koneelle, kun katsottiin että matalat pilvet meni juuri ohi ja seuraava pilvikerros näytti olevan riittävän korkealla. Noustiin ilmaan ja ylhäällä huomattiin että pelkkää pilveä näkyi, ei siis raon rakoa missään. No päätös ja koneella alas.

Onneksi luottopilottimme Pertti oli puikoissa, joten ei jännittänyt ihan liikaa!
Pääsin siis nauttimaan kaiken muun hyppäämiseen liittyvän, paitsi itse koneesta tippumista.
Aika siisti kokemus tämäkin ja koko päivästä jäi mahtava fiilis...

Mitä siis opin tästä? Onnellisuus syntyy matkan varrella, ei määränpäässä. Tämä on välillä vaikeaa muistaa kun olen täysin suorittajatyyppi ja aina menossa tai puskemassa eteenpäin kuin höyryveturi.
Tämän matkasta nauttimisen muistaa aina välillä, kuten vaellusreissuilla.
No juttuhan on sama kuin esim mindfulness, eletään tässä ja nyt.

Muistanpa tämän vielä huomenna tai en, mutta tänään on taas ollut HYVÄ PÄIVÄ 😊 Ja viime aikoina näitä hyviä päiviä on ollut paljon!

Koti, ura, perhe, harrastukset,..... stressiä?

Uraäideistä kirjoitetaan vaikka kuinka paljon. Olen itse 3 lapsen äiti, käyn töissä, opiskelen aina kun mahdollista (tohtorin paperit sain muutama vuosi sitten, nyt vuorossa MBA) ja harrastelen urheilua, vuorille kiipeämistä ja laskuvarjohyppyä.
Joskus siis on vähän kiire!
Mutta nykyään ei äideillä ole mitään oikeutta ottaa itselleen "kunniaa" kodin pyörittämisestä, sillä isät ottavat kyllä roolia ja vastuuta jos tilaisuus annetaan. Liian monet äidit ylpeilevät sillä miten haastavaa on uran ja perheen yhdistäminen ja se on NIIN HISTORIAA!!!
Ei äideillä ole mitään tarvetta hoitaa yksin kaikkea.
Meillä hommat jaetaan tilanteen mukaan ja kun itse matkustan melko paljon työmatkoja, on tuolla miehellä välillä yksin koko homma hoidossa. Tietysti kun tulen taas kotiin, yritän tehdä oman osani kuskauksista ja muustakin kotihommista.
Onhan sitä itselläkin välillä haastavia päiviä, hyvänä esimerkkinä eilinen, kun töissä oli asioita vähän liikaakin ja jouduin tuottamaan pettymyksiä tietyille insinööreille (aina kurjaa). Lyhyet yöunet edellisen päivän työreissun vuoksi eivät auttaneet tilannetta. Kun sitten pääsin kotiin, unohdin täysin tyttären ratsastustunnin ja pojan jalkapallon. No isäntä onneksi hoiti homman kotiin ja pelasti taas yhden päivän :)
Ei siis oteta marttyyrin asennetta vaan jaetaan vastuut kotona, eihän sitä töissäkään pärjää jos ei osaa delegoida! Suomessa tasa-arvoinen asema on nykypäivää, mutta se vaatii myös naisilta asennetta ja luopumista yksinoikeudesta ylpeillä kodin ja uran yhdistämisellä.
Uudet jutut on kivoja niin äideille, isille kuin lapsillekin, meillä isä pääsi lakkaamaan kynsiä ja minä pääsen tänään pojan kanssa Cheekin konserttiin!!!

Teknologiakehitystä, vaikuttaako energia-alaan?

Digitalisaatio ja virtuaalimaailmat ovat päivän sana ja myös ydinvoima-alalla näitä pohditaan kovaa vauhtia. Mutta mitä ihmettä digitalisaatiolla voidaan saavuttaa ydinvoimassa, joka muuttuu hitaasti ja on aina 20 vuotta kehitystä jäljessä???
Olen päässyt kokeilemaan virtuaalilaseja ja niillä mallinnettua ydinvoimalan valvomoa. Pääsinpä myös kokemaan, miltä tuntuu kävellä ydinvoimalan reaktorin alapuolella, missä säteilee normaalisti niin paljon ettei sinne pääse. Aika huikea tunne kun voi katsella ympäriinsä ihan kuin olisi oikeasti siellä!
Digitalisaatiolla voidaan tarkoittaa niin montaa eri asiaa, että on aina vaikeaa käsittää mistä sillä kerralla puhutaan. Löysin joululomalla mielenkiintoisen arvion lupaavimmista start-upeista, mistä iso osa liittyi jollain tapaa digitaalisiin sovelluksiin. Hiukan ihmettelin kun vain yksi liittyi virtuaalilaseilla toteutettuihin virtuaalimaailmoihin, se oli aivokirurgien mahdollisuus harjoitella leikkauksia virtuaalimaailmassa. http://uk.businessinsider.com/startups-that-will-be-huge-in-2016-2015-12??r=US&IR=T
Peleissä jo käytetään kaikkia hienoja juttuja, mutta niillä voisi tehdä niin paljon enemmän. Juuri eilen katsoin leffaa Maleficent ja pohdin kuinka siistiä olisi katsella sitä virtuaalilaseilla. Saapa nähdä monta vuotta menee ennen kuin se on mahdollista, veikkaan että about 5 😊

Pitäisköhän sitten myös laskuvarjolla lentämistä ja erityisesti laskeutumisia harjoitella virtuaalisesti. Kuinkahan monta katkennutta tai revähtänyttä jalkaa vältettäisiin?

Turvallisuuskäsitys muuttuu kun joku kuolee!

Taannoin kyselin turvallisuuskulttuurin käsitystä ydinvoimassa ja laskuvarjohypyssä. Huomioin kaksi asiaa: ydinvoimaihmisillä on tarve määritellä asia kauhean tarkasti ja tieteellisesti, laskuvarjohyppääjät jakautuvat kahteen kategoriaan (kokeneisiin ja kokemattomiin).

Laskuvarjohyppääjät korostavat turvallisuutta, mikä on loogista sillä onnettomuudet aiheuttavat hyppääjien kuolemia joka vuosi. Uudet hyppääjät eivät riskiä alkuun ymmärrä, mutta ennen pitkään joku läheinen kuolee tai loukkaantuu, silloin asenne oikeasti muuttuu!

Sain turvallisuuskulttuurista hyppääjiltä mm. määrityksen: ostetaan kavereille kaljaa kun mokataan! Tämä on sinänsä hyvä juttu, sillä virheet tuodaan esiin ja niistä otetaan oppia. Kuitenkin monen suhtautuminen turvallisuuteen ei ole riittävän vakavaa hyppyuran alussa. Sitten onnettomuus tapahtuu ja suhtautuminen muuttuu.

Ydinvoimaihminen ei näe onnettomuuksia ikinä läheltä, joten tällaista oppimista ei tapahdu. Turvallisuuskulttuuri on kuitenkin tärkeä aihe, joten sitä yritetään kehittää monin muin tavoin. Ei ole kuitenkaan sama asia yrittää kehittää omaa suhtautumista turvallisuuteen, jos seurauksia omista toimista ei käytännössä voi nähdä.

Yksi esimerkki turvallisuuskulttuurista on laskuvarjohypyn laskeutumiskuvio. Käytännössä varjolla laskeudutaan aina saman kuvion mukaisesti, jotta törmäyksiä varjoilla ei tapahtuisi. Tässä esimerkki vasemman käden puoleisesta laskeutumiskuviosta.

Jos kaksi hyppääjää törmää toisiinsa tässä vaiheessa (matalalla), on suuri todennäköisyys että molempiin sattuu pahasti. Ei siis parane mokata tässä vaiheessa!

Jos yritän tällaisia esimerkkejä vielä ydinvoimaan on asia vaikeampi nähdä. Siellä voi kuka tahansa tehdä virheen milloin tahansa, eikä silti seurausta tule, koska ydinvoiman käyttö on tehty niin ettei kukaan pysty onnettomuutta yksin aiheuttamaan. Ehkä jokainen ydinvoimaihminen pitäisi viedä simulaattorille, missä ydinvoimalaonnettomuus voidaan simuloida. Mutta ei sielläkään saa yhtä todellista tunnetta. Olisiko ratkaisu laittaa jokainen ydinvoimainsinöörit hyppäämään laskuvarjolla 😉

Työnarkomaani???

Onko ihan väärin jos vähän lukee sähköposteja joulun pyhinä? Tai päivittää someen jotain työhön liittyvää, tai surffaa avoimia työpaikkoja?

No kai sen voi tulkita niinkin että oma ala vaan on niin mielenkiintoinen että sitä seuraa mielellään...

Onhan tässä jouluna ehditty muutakin kuin työjuttuja! Mä oon ehtinyt mm. esittämään joulupukkia ja sairastamaan kauheen flunssan. No onhan me rauhoituttu mummolassa, pelattu Monopolya ja käyty notskilla makkaraa paistamassa.

Himos jää väliin tänä vuonna, kun ei oo lunta, mutta jäälle saattaa päästä pian luistelemaan, ei siis hullumpi joulu lainkaan!

No vaikka tämä joulu on ollut varsin mukava, niin voisi taas ensi vuonna ottaa pidemmän reissun lämpöön. Viime vuonna oltiin kuukausi Thaimaan suunnalla ja se oli kyllä ihanaa.

Joulu on siis pian taas kerran juhlittu ja on aika palata arkeen ja ehkä uusiinkin juttuihin vuonna 2016. Tällainen rauhoittuminen on kyllä tarpeen välillä, kun muuten juostaan siinä kuuluisassa oravan pyörässä. Mutta sitä kiirettä alkaa jo kaipailemaan tässä vaiheessa.

Saapa nähdä mitä uusi vuosi taas tuo. 2015 on ollut täynnä matkustusta ja kiinnostavia työtehtäviä. 

Täällä viimeisin juttu pienistä modulaarisista reaktoreista: http://view.digipage.net/00000074/00011131/00093328/

Tuli käytyä vuoden aikana Jenkeissä, Kiinassa, Nepalissa, Venäjällä, Singaporessa, Ruotsissa, Espanjassa, Itävallassa, Belgiassa, Norjassa, Italiassa ja ehkä vielä parissa muussa maassa (muisti pätkii 😊). 2016 ajatus olisi reissata vähemmän ja panostaa määrän sijaan laatuun!

Uusia työtehtäviä olisi toiveissa ja ehdottomasti hyppäämistä lentokoneista... Nyt vaan suunnittelemaan uusia kujeita!!!

Uusia kokemuksia!

Miten aina päädyn näihin outoihin uusiin tilanteisiin? Välillä tulee fiilis et miten ihmeessä mä tännekin taas päädyin... Mutta kertaakaan ei ole harmittanut uudessa tilanteessa!

Yksi periaatteistani (lähes se ainoa) on se, että kaikkea pitää koittaa ainakin kerran. Olen siis periaatteessa mukana kaikissa jutuissa, jollei ole erityistä syytä kieltäytyä.

Hyvä esimerkki on tämä tiedettä tytöille -juttu. Serkku kertoi mahdollisuudesta osallistua tällaiseen hankkeeseen ja tietty hyppäsin mukaan 😊 

http://www.tiedettatytoille.fi

Joskus tulee kylläkin mieleen että onkohan vähän liian iso haaste, kuten esimerkiksi kun päädyin avaamaan isoa IBM konferenssia Orlandoon. En tiennyt kuin edellisenä päivänä, että olin ensimmäinen puhuja ja paikalla oli 4000 henkeä yleisöä ja esitys näytettiin suorana myös netissä. Vähän alkoi jännittää!!! Mutta se fiilis oli mahtava kun esityksen aikana tajusin että tässä sitä mennään...

Samoin päädyin laskuvarjohyppääjäksi, se oli yksi tandem aikoinaan Meksikossa ja HETI 10 vuotta myöhemmin päädyin kurssille ja aloitin hyppyharrastuksen. 

En yleensä etsi kaveria mukaan uusiin juttuihin vaan niihin on erityisen kiinnostavaa mennä yksin. Silloin tutustuu parhaiten uusiin ihmisiin ja uusi kokemus saa erityisiä piirteitä juuri näistä ihmisistä. Tämän vuoksi myös työmatkat ovat mielestäni mielenkiintoisia, ainakin silloin kun niillä tapaa uusia ihmisiä ja näkee uusia paikkoja. 

Jos minulta kysytään ohjeita uralla etenemiseen niin pääasiat: ole utelias ja ota selvää asioista, varmista faktat ja opettele asiasi niin että voit uskottavasti sen esittää, älä torju uusia juttuja vaan kokeile, pidä itseäsi ja asiaasi esillä (asiat eivät etene jos niistä ei kerrota). Olisiko melkein samat jutut kuin ihmissuhteissa, kerro ääneen mitä ajattelet, näin vältyt monilta väärinkäsityksiltä ja riidoilta 😉

Elämä on täynnä yllätyksiä ja jokainen päivä on uusi mahdollisuus, kaikki on omasta asenteesta kiinni!!!

Viime viikolla pääsin ihmettelemään armeijan touhuja West Pointissa Jenkeissä...

Washington ja Lincoln Memorial

Washington ja erityisesti Lincoln Memorial on ehkä mun suosikki paikka maailmassa.

Lincoln Memorial on kertakaikkiaan taian omainen paikka 💙 Joka kerta kun sinne pääsen tulevat monet tunteet pintaan. Se on jotain isoa ja vakavaa, ehkä pelottavaakin. Mutta myös ymmärrystä, myötätuntoa ja suuria tavoitteita, joiden eteen on tehtävä töitä ja uhrauksiakin. Jotain samanlaista saa kokea vuoria valloittaessa, ainakin itsellä oli saman suuntainen tunne Kilimanjaron huipulle päästessä!

Ehkä sitä näissä tilanteissa ymmärtää olevansa pieni murunen maailman reunalla, mikä on toisaalta lohdullista niin omilla mokilla ei kovin isoa vahinkoa voi saada aikaan 😊

 

Kaikenlaiset tunteet on mahtavan juttu nykypäivän maailmassa, missä kilpailu on kovaa ja vauhti huimaa. Tunteille ei paljoa jää tilaa.

Lentokoneesta hyppääminen saa mulla yleensä tunteet pintaan. Nämäkin tunteet tosin vaihtelevat ja syksyllä tuli ensimmäistä kertaa lyhyen hyppyurani aikana fiilis, ettei hyppääminen kiinnostanut. Toivon totisesti että tämä menee ohi ja saan hyvän hyppyvireen taas esiin. Päätin kuitenkin nyt pitää pienen tauon hyppyharrastuksesta ja keskittyä muihin juttuihin. Talvi on hyvää aikaa puuhastella jotain ihan muuta..

Nyt jouduin jättämään Washingtonin taakse ja tuntuu kuin olisin jättänyt ystävän sinne kun tänään viimeiset vilaukset Linkolnista näin. No ensi kertaa odotellessa jaksaa taas puskea eteenpäin 😊

Mitä on armeijan koulutus USA:ssa?

Pääsin käymään ja luennoimaan West Pointiin, eli USA:n armeijan ykkös koulutuskeskukseen. West Pointista valmistuu insinöörejä useilta eri aloilta ja useat USA:n presidentit ovat myös opiskelleet täällä.

Pamahdin paikalle ilman minkäänlaisia odotuksia koko paikasta ja pääsin kokemaan jotain tosi hienoa!

Armeijan yliopistoon pääsee tietyin vaatimuksin, joihin sisältyy sekä fyysisiä että akateemisia vaatimuksia. Opiskelu on ilmaista ja opiskelijoita tuetaan kustannuksissa, mutta samalla opiskelijat sitoutuvat 5 vuodeksi armeijan palvelukseen. Opiskeluun kuuluu myös paljon fyysisiä osuuksia, kuten pakollisia paraateja, juoksulenkkejä, urheilua, ym. Ja valmistumiseen vaaditaan opintojen lisäksi mm. hyppy veteen monen metrin korkeudesta sotilasvarustuksessa.

Aika erikoinen konsepti suomalaisen silmin katsottuna, mutta varmaan ihan toimiva.

Se mikä minuun teki vaikutuksen oli yhteisöllisyys ja monen monet urheilujoukkueet. 

Armeijassa löytyi melko vähän laskuvarjohyppääjiä (tästä koulutuskeskuksesta), mutta joitain kuitenkin. Ja koulutukseen kuului lähes kaikille 5 hyppyä!

Tällaista yhteen kuuluvuutta löytyy kyllä laskuvarjohyppääjistä ja muistakin harrastuksista, mutta yleensä ei muualta. Paraateja voisi joskus järjestää Suomessakin 😊

Miten pääsee "sisäpiiriin"?

Olen huomannut että kovin moniin juttuihin pääsee mukaan, jos vain haluaa J

Istun juuri American Nuclear Societyn standardikomitean johtoryhmän kokouksessa. Tänne minut pyydettiin mukaan, kun osallistun yhteen näiden työryhmään. Samoin on käynyt muissakin kansainvälisissä työryhmissä, kuten IAEA ja World Nuclear Association. Ilmeisesti kaikki ketkä aktiivisesti osallistuvat keskusteluun, otetaan mieluusti mukaan kaikenlaisiin aktiviteetteihin!

Hassuja juttuja täälläkin kyllä käsitellään, nytkin ollaan juteltu 20 minsaa siitä, miten infotaan kyselyn tulokset jäsenistölle (onko sähköposti vai joku muu tapa hyvä). Aika kalliita pohdintoja, kun täällä istuu lähes 20 asiantuntijaa! Lasketaanpa että tuntihinnalla 150€/h, 20 min maksaa 45€ per nenä. Eli 20 hengen keskustelu tästä sähköpostista maksaa 900€… Halpaa kun puuro ;)

Ihan saman asian olen huomannut laskuvarjomestoissa. Kun pöllähdin ensimmäistä kertaa Skydive Carolinaan (USA:n länsirannikolla), sain heti hyppykavereita ja juttuseuraakin löytyi ettei tarvinnut yksin hotellissa iltoja viettää. Samoin on käynyt monessa muussakin paikassa. Laskuvarjokerhot ovat siis aivan yhtä avoimia uusille hyppääjille, kuin ydinvoimaryhmät asiantuntijoille.

En tiedä onko kaikilla samanlaisia kokemuksia näistä jutuista, mutta mä olen ainakin kokenut että ovet ovat avoinna. Ehkä positiivinen asenne ja avoimuus auttaa… 

Tässä vähän hyvää fiilistä Washingtonista.......

Väärällä alalla?

Sain luettavaksi jutun yhdestä seminaarista ja mun esityksestä kirjoitettiin että se oli radikaalein esitys koko seminaarissa. Syitä oli kaksi, ehdotin käytäntöjen muuttamista enemmän lentoteollisuuden suuntaan ydinvoimassa ja ALOITIN ESITYKSEN LASKUVARJOHYPPYKUVALLA!

Perhaps the most provocative presentation came from Dr Kristiina Soderholm... She opened her presentation on radical regulation revision with a photograph of her skydiving –highly appropriate for a presentation on risk regulation- , and went on to challenge the audience to think outside the box, as she argue for international standards for  generic  licensing for core sections of SMRs; to make national regulation more streamlined... 

Jos tällaista pidetään eksoottisena, sopisinkohan mä kaikkine hulluine juttuineni paremmin jollekin muulle alalle???

Se mikä ydinvoimassa mua kiehtoo on sen monimuotoisuus! Uusia asioita oppii joka ikinen päivä ja siihen kannustetaan. Lisäksi pääsen tekemään pienen osuuteni paremman ja puhtaamman maapallon puolesta. Siksi jaksan puskea eteenpäin!

Pääasiassa duuni energia-alalla on mahtavaa. Pääsen tapaamaan uusia ihmisiä ja kuulemaan erilaisia näkemyksiä aiheista. Välillä on niin siistiä väitellä asioista, kun erilaisia näkemyksiä on niin paljon. Positiivisesta väittelystä yleensä saa paljon irti, kunhan päämäärä on sovittaa asioita yhteen, ei kilpailla keskenään. Tätä me yritetään tehdä ydinvoiman ja uusiutuvien energiamuotojen kanssa, ne sopii hyvin yhteen kun vaan osataan kasata palapeli oikein.

Ehkä siis pysyttelen vielä toistaiseksi ydinvoiman parissa, ainakin kunnes löydän jotain siistimpää, haasteellisempaa ja kiinnostavampaa 😄

Isottelua...

Hauskaa taas kerran seurata keskustelua kansainvälisellä ydinenergiajärjestöllä (IAEA). Täällä näkee kuinka isot perinteiset ydinvoimamaat pyrkivät ajamaan omaa agendaansa.
Venäjä, USA ja Ranska ovat hyvin tyypillisiä tässä ja naureskelen aina partaani kun pääsen näitä tilanteita katsomaan (tai siis jos mulla ois parta nauraisin siihen) :)
Kukin näisä maista olettaa olevansa fiksuin, suurin, parhain,.. ydinvoiman alalla. Nykymaailmassa vaan tilanne on muuttunut ja Kiina on oikeasti se johtava maa. Siellä on rakenteilla enemmän ydinvoimaa kuin kaikissa muissa maissa yhteensä.
Kiinalaisilla ei vaan ole (vielä) asennevammaa, vaan hyvin asialähtöinen tapa asioita käsitellä.

Selkeät kuviot näkee siis täällä, USA haluaa valvoa koko maailmaa, Venäjä haluaa toimia omien sääntöjensä mukaan, Ranska vaan uskoo olevansa kaikkia muita sivistyneempi ja edistyneempi.

Mitäs me Suomessa ollaan? Me yritetään olla puolueettomia ja katsoa kokonaisuutta. Täällä se toimii aika hyvin, mutta se mikä tekee meistä hyviä pelureita tällaisissa organisaatioissa, tekee meistä myös huonoja bisneksessä.
Ehkä tämä kuva kuvaa meitä suomalaisia, heti jos joudutaan framille meillä on tapana jäätyä ja saada joku muu huomion keskipisteeseen...

Okei, tunnustetaan että tyypillinen laskuvarjohyppääjä ei istu tähän muottiin. Hyppääjät on oma lajinsa, joita voisi käyttää paremmin myös bisneksessä (meillä on tapana päästä huomion keskipisteeksi ja joskus vielä pysyäkin siellä).