Teknologiakehitystä, vaikuttaako energia-alaan?

Digitalisaatio ja virtuaalimaailmat ovat päivän sana ja myös ydinvoima-alalla näitä pohditaan kovaa vauhtia. Mutta mitä ihmettä digitalisaatiolla voidaan saavuttaa ydinvoimassa, joka muuttuu hitaasti ja on aina 20 vuotta kehitystä jäljessä???
Olen päässyt kokeilemaan virtuaalilaseja ja niillä mallinnettua ydinvoimalan valvomoa. Pääsinpä myös kokemaan, miltä tuntuu kävellä ydinvoimalan reaktorin alapuolella, missä säteilee normaalisti niin paljon ettei sinne pääse. Aika huikea tunne kun voi katsella ympäriinsä ihan kuin olisi oikeasti siellä!
Digitalisaatiolla voidaan tarkoittaa niin montaa eri asiaa, että on aina vaikeaa käsittää mistä sillä kerralla puhutaan. Löysin joululomalla mielenkiintoisen arvion lupaavimmista start-upeista, mistä iso osa liittyi jollain tapaa digitaalisiin sovelluksiin. Hiukan ihmettelin kun vain yksi liittyi virtuaalilaseilla toteutettuihin virtuaalimaailmoihin, se oli aivokirurgien mahdollisuus harjoitella leikkauksia virtuaalimaailmassa. http://uk.businessinsider.com/startups-that-will-be-huge-in-2016-2015-12??r=US&IR=T
Peleissä jo käytetään kaikkia hienoja juttuja, mutta niillä voisi tehdä niin paljon enemmän. Juuri eilen katsoin leffaa Maleficent ja pohdin kuinka siistiä olisi katsella sitä virtuaalilaseilla. Saapa nähdä monta vuotta menee ennen kuin se on mahdollista, veikkaan että about 5 😊

Pitäisköhän sitten myös laskuvarjolla lentämistä ja erityisesti laskeutumisia harjoitella virtuaalisesti. Kuinkahan monta katkennutta tai revähtänyttä jalkaa vältettäisiin?

Turvallisuuskäsitys muuttuu kun joku kuolee!

Taannoin kyselin turvallisuuskulttuurin käsitystä ydinvoimassa ja laskuvarjohypyssä. Huomioin kaksi asiaa: ydinvoimaihmisillä on tarve määritellä asia kauhean tarkasti ja tieteellisesti, laskuvarjohyppääjät jakautuvat kahteen kategoriaan (kokeneisiin ja kokemattomiin).

Laskuvarjohyppääjät korostavat turvallisuutta, mikä on loogista sillä onnettomuudet aiheuttavat hyppääjien kuolemia joka vuosi. Uudet hyppääjät eivät riskiä alkuun ymmärrä, mutta ennen pitkään joku läheinen kuolee tai loukkaantuu, silloin asenne oikeasti muuttuu!

Sain turvallisuuskulttuurista hyppääjiltä mm. määrityksen: ostetaan kavereille kaljaa kun mokataan! Tämä on sinänsä hyvä juttu, sillä virheet tuodaan esiin ja niistä otetaan oppia. Kuitenkin monen suhtautuminen turvallisuuteen ei ole riittävän vakavaa hyppyuran alussa. Sitten onnettomuus tapahtuu ja suhtautuminen muuttuu.

Ydinvoimaihminen ei näe onnettomuuksia ikinä läheltä, joten tällaista oppimista ei tapahdu. Turvallisuuskulttuuri on kuitenkin tärkeä aihe, joten sitä yritetään kehittää monin muin tavoin. Ei ole kuitenkaan sama asia yrittää kehittää omaa suhtautumista turvallisuuteen, jos seurauksia omista toimista ei käytännössä voi nähdä.

Yksi esimerkki turvallisuuskulttuurista on laskuvarjohypyn laskeutumiskuvio. Käytännössä varjolla laskeudutaan aina saman kuvion mukaisesti, jotta törmäyksiä varjoilla ei tapahtuisi. Tässä esimerkki vasemman käden puoleisesta laskeutumiskuviosta.

Jos kaksi hyppääjää törmää toisiinsa tässä vaiheessa (matalalla), on suuri todennäköisyys että molempiin sattuu pahasti. Ei siis parane mokata tässä vaiheessa!

Jos yritän tällaisia esimerkkejä vielä ydinvoimaan on asia vaikeampi nähdä. Siellä voi kuka tahansa tehdä virheen milloin tahansa, eikä silti seurausta tule, koska ydinvoiman käyttö on tehty niin ettei kukaan pysty onnettomuutta yksin aiheuttamaan. Ehkä jokainen ydinvoimaihminen pitäisi viedä simulaattorille, missä ydinvoimalaonnettomuus voidaan simuloida. Mutta ei sielläkään saa yhtä todellista tunnetta. Olisiko ratkaisu laittaa jokainen ydinvoimainsinöörit hyppäämään laskuvarjolla 😉

Ydinjäte, ongelma?

Ydinjäte on ydinvoiman suurin ongelma, vai onko?
Ydinjäte josta yleensä puhutaan on käytettyä polttoainetta ydinvoimalaitoksesta. Tämä käytetty polttoaine voidaan hoitaa monella tapaa. Se voidaan käsitellä ja käyttää uudelleen (kuten Ranskassa) tai loppusijoittaa (kuten Suomessa).

Jos mennään Ranskan malliin, jää hoidettavaa ydinjätettä paljon vähemmän. Ongelma on se, että tällöin syntyy ydinpommiin sopivaa plutoniumia. Monet maat, kuten USA haluavat estää plutoniumin synnyn ja painostavat maita tähän suuntaan.

Täydellisessä maailmassa voitaisiin polttoaine käyttää lähes kokonaan ja vain hippuja jäisi hoidettavaksi, kuten maaperään loppusijoitettavaksi.

Mutta emme elä täydellisessä maailmassa!

Näin ollen laitamme käytetyn polttoaineen loppusijoitukseen syvälle maahan ja näin hautaamme käyttökelpoista ainetta. 

Tähän on päädytty, sillä Suomen laki kieltää käytetyn polttoaineen viennin maasta ja polttoaineen käsittely uudelleenkäyttöä varten on liian kallista tehtäväksi Suomessa. 

Turvallisuus on ok nykyisellä idealla, on vain outoa olla käyttämättä sitä energiaa tuotantoon, mitä käytetyssä polttoaineessa on jäljellä.

Haluan siis sanoa, että ydinjäte ei sinänsä ole ongelma, vaan ratkaistava asia. Ratkaisuja on monia ja poliittiset päätökset ohjaavat mihin suuntaan mennään.

Koko ydinvoima on täysin poliittisten virtausten armoilla ja usein päädytään teknisesti keskinkertaiseen ratkaisuun vain koska se on poliittisesti korrektia.

Suomalaista osaamista viedään myös ulkomaille!

http://yle.fi/uutiset/posiva_lahtee_viemaan_ydinjatteiden_loppusijoitusta_ulkomaille/8433646

Kansainvälistä ydinturvallisuutta edistämässä (tai jotain)..

Ja taas vierähtää viikko IAEA:lla Wienissä. Täällä on tullut käytyä aika usein viime vuosina ja aina keskustelu on kohdistunut ydinvoimaan ja sen turvallisuuteen.

IAEA (International Atomic Energy Agency) on historiallinen organisaatio, jonka tarkoituksena on edistää rauhanomaista ja turvallista ydinvoimaa. Toisin sanoen tämä on jähmeä ja hidas organisaatio täynnä vanhoja miehiä (kuten moni muukin ydinvoima-alan organisaatio)! 

Uskon täysin että kansainvälinen avoin keskustelu on avain turvalliseen ydinvoimaan nyt ja tulevaisuudessa, mutta näitä mammuttiorganisaatioita vaan on liikaa tällä alalla.
Se mitä täällä haluaa saada aikaan 5 vuoden päästä, pitää aloittaa tänään. Nykymaailmassa tällainen jähmeys ei toimi, vaan asioiden on tapahduttava paljon ripeämmin.

No pääsenpä taas kertomaan miten alaa pitäisi muuttaa lähitulevaisuudessa, jos ydinvoimaa aiotaan tulevaisuudessakin käyttää. Joustavaa ydinenergiaa pitää voida rakentaa järkevästi, nykyään viranomaisten kanssa menee vuosia aikaa vain valmisteluun. Myös uusiutuvien energialähteiden yhdistäminen ydinvoimaan on lähellä sydäntä, joten yritän aina tuoda framille mahdollisuutta yhdistää useita päästöttömiä energiamuotoja.

Ydinvoiman viranomaiskäytäntöjä vertaillaan usein ilmailun kanssa. Euroopassa EASAa (European Aviation Safety Agency) voidaankin verrata IAEA:han. Yksi juttu vain on hoidettu lentoteollisuudessa fiksummin kuin ydinvoimassa. Nimittäin lentokoneet saavat tyyppihyväksynnän kansainvälisesti, kun taas ydinvoimalat joudutaan joka ikinen kerta hyväksymään erikseen. Jos jokainen lentokonetyyppi jouduttaisiin erikseen jokaiseen maahan hyväksymään, oltaisiin lähellä ydinvoiman nykykäytäntöjä... Ainakin tämä on nostanut paperin kulutusta, sillä vielä muutama vuosi sitten jouduttiin viralliset asiakirjat lähettämään viranomaiselle paperilla! NYKYAIKAA..
Näistä aiheista voisin jatkaa vaikka kuinka, sillä tutkin juuri näitä väitöskirjassani ja pohdin mitä lentoteollisuuden käytäntöjä voitaisiin ydinvoimaan tuoda.

No yritänpä olla tehokas ja vaikuttaa tällä viikolla ainakin siihen, mitä asioita täällä pitäisi (TAI EI PITÄISI) keskittyä jatkossa.
Se mikä tässä paikassa on upeaa, on kulttuurien sekoitus. Ihmisiä tulee maapallon joka kolkasta tänne United Nations asioissa - mielenkiintoinen kokemus!

turvallisuutta vai pelkoa?

Aloin jo kirjoittamaan turvallisuusaiheesta, mutta päätinkin lähteä lenkille ja mietin asiaa uudelleen.
Koska turvallisuutta korostetaan välillä liikaakin, aloin pohtimaan miksi ja päädyin miettimään mikä meitä pelottaa.
Mua pelottaa monikin asia, mutta yleensä otan ne enemmänkin haasteena.
Jokainen kokee pelot eri tavalla, joiten niitä ei oikein voi vertailla. Toisia pelottaa esimerkiksi eksyminen, mutta minusta parhaat lenkit on juuri ne missä eksyn metsään ja joudun etsimään tietä takaisin. Tälläkin lenkillä päädyin metsän siimekseen ja löysin aivan uusia maisemia aivan meidän takametsästä! Ja voi sitä voittajan fiilistä, kun huomasin tunnin jälkeen että löysin takaisin lenkkipolulle.

Mitä sitten yleensä pelätään? Ehkä uusia tuntemattomia asioita, sitä mitä ei voi nähdä ja tuntea, muutosta itsessään?

Ainakin laskuvarjoharrastajat tietävät mitä tarkoittaa kun pelkää jotain ja siitä oppii nauttimaan! Varmasti monessa harrastuksessa on sama juju, itsensä voittamisen tunne on niin pop.

Ydinvoimassa pelko kohdistuu varmasti säteilyyn, koska sitä ei voi nähdä tai tuntea, sen vaikutusta ei myöskään voida tarkalleen määritellä. Laskuvarjohyppäämisessä pelko kohdistuu lentokoneesta tippumiseen, mutta kun sen kynnyksen on ylittänyt, on loppu puhdasta iloa. Ja kun selviää maahan asti yhtenä kappaleena, tietää että pelkoon ei ole enää aihetta.
Säteilyn kanssa ei asia ole ihan niin suoraviivaista. Säteilyä tulee meihin joka puolelta pieniä määriä ja jo se voi vaikuttaa elimistöön jollain tavalla nyt tai tulevaisuudessa. Jos säteilyä saa enemmän, esim. oleskelemalla säteilevissä paikoissa ydinvoimalassa, saa elimistö enemmän säteilyä ja mitä enemmän säteilyä saa, sen todennäköisemmin siitä aiheutuu seurauksia kuten syöpää. Säteilyn kanssa ei ole mustaa ja valkoista, vaan eri harmaan sävyjä ja kaikki arvioidaan todennäköisyyksillä.

Pelko on ihmeellinen asia, toisinaan se on auttaa meitä selviämään, useimmiten se liittyy siihen ettemme voi kontrolloida asioira itse. Pelon kanssa voi elää, sen voi voittaa ta siitä voi oppia jopa pitämään. Jokainen toimii omalla tavallaan :)