Miksi data science ei riitä???

Mä oon seurannut digitalisaatiota teollisuudessa jo vuosia ja myös tätä data science-hypen kasvua. Mä oon sitä mieltä että data science itsessään EI OLE SE RATKAISU VAAN TARVITAAN ENEMMÄN!

Jos mietitään mitä data science (mihin siis sisältyy tekoäly ja koneoppimisen) ratkaisee, niin ennustuksia historian perusteella. Ei muuta.

Kaikki muu liittyy datan käsittelyyn ja sen tuomiseen saataville, tulosten hyödyntämiseen, osaamiseen ja kulttuuriin jotta osataan tehdä oikeita asioita.

Jos tätä vertaa vaikkapa kahvin keittämiseen ja nauttimiseen, niin mietitäänpä hiukan...

Data itsessään on kahvin pavut (näitä ilman tuotetta ei synny).

Data science olisi Moccamaster-kahvinkeitin, joka on kehitetty juuri tietynlaisen kahvin keittämiseen.

Data engineering hoitaisi kahvin pavut puruiksi, joten tämä on välttämätön osa prosessia.

Visualisointi olisi kahvikuppi mistä data on helppo ja mukavaa nauttia.

Kulttuurin avulla voisi erilaisia kahveja maistella, samoin luoda tavat aamukahville lehden kanssa, tai testailla parhaita kahvimaitoja. 

Joskus Moccamasteria parempi vaihtoehto on espresso-pannu, jolloin data science on tarpeeton pala prosessia. Tällöin datalla johtamisen kulttuuri ja osaaminen korostuu!

Välillä data sciencesta puhutaan kaikissa esimerkin konteksteissa, mutta todellinen data science keskittyy kehittämään ennustava malleja eri menetelmillä ja soveltamaan niitä eri tarpeisiin (ei sen enempää eikä vähempää).

Kääk... Mä oon digi-riippuvainen!

Kuuntelen äänikirja The Digital Drug ja mä niin tunnistan itseni...
Otetaan esimerkki eilisestä aamusta. Heräsin ennen kuin kello soi, nappasin kännykän yöpöydältä, tsekkasin somen, meilit ja Hesarin pikaisesti, otin kännykän ja kävelin vessaan pesemään hampaita. Samalla kun keitin kahvit, olin vastaillut pariin sähköpostiin ja tsekkasin päivän ohjelman.
Siitä lähdin junalle kuunnellen podcasteja ja viestitellen lapsille. Töissä sama setti jatkui, mutta kännykän lisäksi mulla oli pari läppäriä asioiden hoitamiseen.

Tän kirjan mukaan suurin syy parisuhteiden ongelmiin on se ettei puolisoa enää huomioida kun puhelin kiinnostaa enemmän. Varmasti sama asia töissä, keskittyminen häiriintyy jatkuvista viesteistä eikä mitään saada aikaan.

Toinen riippuvuuden esimerkki on se että paniikki iskee jos puhelin menee hetkeksi hukkaan. Kuvittele tilanne: puhelin ei olekaan siinä taskussa missä sen pitäisi olla, paniikissa kokeilen kaikki muut taskut ja kassin. Sydän hakkaa ja paniikki iskee kun mietin mihin ihmeeseen olen voinut kännykän jättää...
Tämä on hyvin yleistä ja tunnistan sen itsessänikin.

Kannattaa kuunnella tää kirja, sieltä löytyy hyvä kysely ja ohjeet laskea pisteet kuinka pahassa tilanteessa olet.

Tämä digi-riippuvuus usein liittyy muihinkin riippuvuuksien, kuten peliriippuvuuteen tai alkoholiin.

Nyt pienin muutoksin eroon riippuvuudesta: jätän puhelimen välillä kotiin, en tsekkaa viestejä tai somea tiettyyn aikaa päivästä, ja keskityn läheisiin aina kun siihen on mahdollisuus 😊

Kyllä voittaminen tuntuu hyvältä 😂

Mä en luokittele itseäni kilpailuhenkiseksi ja valitsen aina tarkasti jos mihinkään kilpailuun lähden, mutta joskus voitto maistuu 🥇
Tällä kertaa kyse oli tosi hassusta kisasta, eli koulutuksessa saatiin valmistella yhteen haasteeseen ratkaisu ja pitchata se jurylle. Aikaa oli muutama tunti valmisteluun ja 10min esitykseen.

Meidän tiimi sai esityksen valmiiksi (varmaan tyypillisesti) viimeisillä minuuteilla ja esiintymistä harjoiteltiin tyyliin: aloita sä ja mä vedän ton varsinaisen asian, ota sä loppu 😂😂😂

No onneks oltiin inproon taipuvaisia ja asian sisältö oli jo riittävällä tasolla. Siitä sit vetämään esitys ja voitto kotiin 😎 Ei se täydellistä ollut, ei lähellekään, mut riittävän hyvä...

Tästä fiiliksestä tuli muisto ajoista kun teininä kilpailun ratsastuksessa ja voitto tuntui huikeasta! Samoin tuntui pojan säbämatsissa kun kerrankin meidän joukkue voitti ja tyttöjen ratsastuskisoissa kun ne hyppää esterataa... On tossa voittamisesta sitä jotain mikä saa mut yrittämään ihan vähän paremmin kun muuten vetäisin (vaikka en edelleenkään myönnä olevani kilpailuhenkinen 😉)!

Miksi organisaatio on olemassa? Miksi innostua omasta työstä?

Kuuntelin Janne Viskarin puhetta digijohtamisen päivässä. Janne johtaa Digi- ja väestötietovirastoa.
Paljon hyviä kysymyksiä esiintyy kuten:
Miksi asiantuntijoiden päätöksiä viedään johtoryhmän?
Miksi organisaatio on olemassa?
Miksi minun pitäisi innostua omasta työstäni?

Aloin miettimään nykyistä työtäni ja miksi minä innostun työstäni...

Tässä vaiheessa uutena Sofigaattorina vastaukseni on se, että pääsen auttamaan useita organisaatioita eteenpäin datan hyödyntämisessä (mitä rakensin useita vuosia Fortumilla). Sofigate yrityksenä tietenkin tukee organisaatioita laajemminkin digitaalisen transformaation saralla.

Muistan Fortumin aikoja kun olin innostunut ydinvoiman tulevaisuuden mahdollisuuksista ja myöhemmin puhtaamman maailman periaatteista. Nyt mietin isoja teemoja laajemmin kuin vain yhden yhtiön tekemisten kautta.

Saa nähdä miten asian koen vuoden tai kahden päästä 😊

Loppuhuipennus: "Jokainen on viestijä"
Some on tärkeä kanava ja viestinviejiä tarvitaan monia!

Miksi firmat ei pääse alkuun data-asioissa...

Ihanaa kun pääsee kuntoilemaan hyvän työviikon jälkeen! Mä aina saan ajatukset ojennukseen lenkillä tai kuntosalilla.

Tässä taas viikon pähkäilin eri firmojen tilannetta digi tai data aiheessa. Voin oikeestaan jakaa haasteen kahteen kategoriaan: ei tiedetä mitä pitäis tehdä (fokus tai strategia puuttuu), tai strategia on olemassa hyvin laajana eikä päästä oikein liikkeelle.

Ensimmäiseen on sinänsä helppo ratkaisu tehdä pieni harjoitus ja etsiä use case tai pari, missä voidaan luoda arvoa ja samalla määritellämäärit kuvassa tavoitetilaa.

Toinen on hiukan kinkkisempi, sillä yleensä tässä kohtaa asialle on jo monta hakukasta omistajaa eri puolilla organisaatiota. Tässä tapauksessa lähtisin pienellä tiimillä liikkeelle, missä on edustus firman IT ja bisnes-puolilta, mutta lisäksi yksi arkkitehti/kehittäjä, joka saa ensimmäisiä ratkaisuja tehtyä nopeasti. Yksi veturi, joka jaksaa markkinoida, viestiä, poliitikoida, etsiä rahoitusta ja puskea eteenpäin vaikka esteitä tulee eteen (tää on ollut mun heiniä 😂). Näillä neljällä päästään jo alkuun ja riippuu sit firman koosta otetaanko tässä alussa joku sparraamaan ideoita konsepteiksi, tai tarvitaanko jo nyt koulutukselle/kulttuurin muutokselle oma vastuullinen.
Kaikkea voi skaalata ylös tai alas...

Miksi me Fortumilla onnistuttiin, oli mun sinnikkyys, Matti Nurmen osaaminen IT ja rahoitus-kuvioissa, sekä Matti Turunen konseptoimassa ideoita ja BitFactorilta Heikki Mikkonen arkkitehtina ja ratkaisujen tekijänä. Tämän lisäksi Markus Frilund Sofigatelta auttoi kovasti konseptien luomisessa. Näin päästiin liikkeelle ja siitä tietty laajentamaan tekemistä.

Kyllä tää kuntoilu vaan parantaa mun aivoja jäsentelemään ajatuksia 😂

Mitä kaikkea saa kirjoittaa blogiin?!?

Oon vuosien varrella kirjaillut tänne blogiin kaikenlaista, välillä ehkä jopa hyvän maun rajoilla 😆

Oon mm. arvostellut Fortumin päivitettyä strategiaa - jonka lukemisen jälkeen Pekka Lundmark silti valitsi mut digitalisaatiota vetämään Fortumilla...
Eli ainakaan ei voi syyttää että olisin "poliittisesti korrekti", mikä siis tarkoittaa ettei vaikeita asioita voida sanoa ääneen vaan ne piilotetaan muun höpinän sekaan.

Mut siis kun joku nostaa esiin kysymyksen: "ootko sää se Atomimummo"? Mä aina eka mietin et mitä mä nyt oon kirjaillut 😅 Onneks lähtökohtaisesti vastaanotto on ollut positiivista mun teksteihin (vaikka ymmärrän ettei kaikki voi olla aina samaa mieltä).

Mä oon aina sitä mieltä että totuus ja avoin keskustelu johtaa parhaaseen lopputulokseen!
Sofigatella on arvot onneksi tähän sopivat: dare, care, grow. Eli saan luvan kanssa haastaa nykytilaa ja pääasiassa ajatuksiani kuunnellaan ja kokeiluun kannustetaan 😎 Enpä ole aiemmin vastaavaa kokenut...
Varmasti mun vauhdilla raja tulee vastaan ennen pitkään, mutta nautin täysin siemauksin siihen asti!

Mitä mun arkipäivään mahtuu???

Saan aina välillä kysymyksiä kuten: "mistä sun normaali arkipäivä koostuu?"
Kun tätä kysyy joku jota haastattelen työpaikkaan, mietin aina tarkkaan mitä siihen pitäisi vastata jotta se kuvaisi todellisuutta mutta ei tuntuisi ihan kaaokselta!
Tänään mun päivään esim. kuului aamulla riehuvat koirat ja kotona kipeenä oleva mies (ei sentään kukaan oksentanu, joten ollaan ihan hyvässä tilanteessa ;)).
Työpaikka on mulle se rauhan satama! Tai eihän siellä yleensä rauhallista ole, vaan tänäänkin hoidin pari haastattelua, valmistelin yhtä tarjousta, yritin saada eteenpäin mun perehdytystä (kun en oo ihan ehtinyt siihen paneutumaan tässä ekan kuukauden aikana)… Käytiin myös läpi data leadership praktiikan ja integraatioiden & RPA palveluiden yhtymäkohtia, keskusteltiin yhteistyökuvioista myös muiden toimijoiden kanssa ja haeskelin mm. data arkkitehtiä. Lounaalle ehdittiin Koskelinin Antin kanssa pohtimaan maailmaa syleileviä asioita, mikä olikin varsin piristävää taas vaihteeks.
Niin ja piti mun saada Espanjan kämppäänkin uusi vuokralainen sovittua, mutta sekin hoitui Facebookin avulla.
No tän rauhallisen päivän jälkeen pikavauhtia kotiin, koiria ja lapsia ruokkimaan, kitaran kieliä piti lähteä metsästämään pojan huomista soittotuntia varten ja tytär piti ehtiä viemään tallille.
Vielä jos raahautuis koirien kanssa lenkille, niin eiköhän tää päivä oo tässä… Ja huomenna sama rumba :)
Jos kotona on kasa lapsia ja pari koiraa, kaikilla harrastuksia ja omatkin harrastukset vie aikaa, niin oon todella sitä mieltä että työpäivät on rauhan hetkiä, olipa ne kuinka kiireisiä tahansa. Tää tilanne on ollut jo pitkään, sillä muistan kun menin nuorimmaisen syntymän jälkeen töihin ja olin ollut kotona 3 lapsen kanssa (3v, 1v ja vauva), niin mikään ei oo koskaan tuntunut helpommalta kun työnteko. Aikuisten ihmisten kanssa on lähtökohtaisesti "vähän" helpompaa toimia kun pienten lasten, teineistä puhumattakaan ;)
Onneks mä pidän kaaoksesta ja rakastan kiirettä ja paineen alla toimimista. Siis oon jo innoissani kun pääsen taas huomenna puuhaamaan kaikenlaista kivaa duuniin!
Nyt kirjaa lukemaan ja rentoutumaan hetkeksi.